3. heinä, 2017

VAPAIDEN YKSILÖIDEN JUOMISTA ON SÄÄDELTÄVÄ

Alkoholilainsäädäntöä muutettaessa on annettu ymmärtää, että Suomessa alkoholin juomista säädellään poikkeuksellisen voimakkaasti. Näin ei ole.

Havumetsävyöhykkeen ulkopuolisessa Euroopassa alkoholin nauttimisen määrää rajoitetaan sosiaalisilla normistoilla, sosiaalisilla pakoilla. Välimeren maissa, mutta myös Keski-Euroopan maissa, on koko suvulle suuri häpeä, jos joku sen jäsen esiintyy päihtyneenä. Suvun joku jäsenistä laitetaan noutamaan päihtynyt jäsenensä kadulta tai ravintolasta. Myös havumetsävyöhykkeen Ruotsissa ja Norjassa päihtyneenä esiintyminen on noloa.

Sen sijaan havumetsävyöhykkeen maissa Venäjällä, Suomessa ja Irlannissa päihtyneenä esiintyvä henkilö on tavallinen näky. Siinä ei ole mitään hävettävää ja outoa. Yksilön yhteisöistä irralliset oikeudet ovat entisestään vahvistaneet oikeutta esiintyä millaisena ja missä kunnossa tahansa.

Niissä maissa, joissa yhteisölliset sosiaaliset velvollisuudet ovat vahvat ja yhteisön jäseniä tukevaa, ei tarvita erityistä säännöstelyä alkoholin myynnin suhteen. Suomessa säännöstelyä tarvitaan, koska lähes rajoittamattoman vapauden ihmisyksilö ei yksinkertaisesti voi hallita yksin koko potentiaalista toiminta-areenaansa. On arvioitu, että hallituksen esitys alkoholilain muuttamiseksi aiheuttaa vähintään 200 ihmisen kuoleman vuodessa.

Olen arvostanut maalaisliiton perinteeseen nojaavaa keskustaa yhteisöihin nojaavasta ajattelutavasta. Jos osaan tulkita alkiolaisuutta ja pellervolaisuutta oikein, se korosti yksilön pärjäämistä osana yhteisöä. Sosiaalinen normisto on ollut sille tärkeää. Nyt kelkka on kääntynyt täysin päinvastaiseen suuntaan. Uusliberalismi on voittanut myös tällä kentällä.

20. touko, 2017

GLOBALISAATIOLOUKKU

”Maailman valtaeliitti on antanut tuomion, jonka mukaan globalisoituvassa tulevaisuudessa viidesosa ihmiskunnasta riittää pitämään maailman talouden käynnissä. Mitä tapahtuu neljälle viidesosalle ihmisistä, jotka jäävät ilman työtä? Riittääkö heille välttämätön ravinto ja turruttava viihde – vai nousevatko he vastarintaan?” Näin kirjoittivat kaksi Spiegel-lehden kokenutta toimittajaa, Hans-Peter Martin ja Harald Schumann kirjassaan Globalisaatioloukku (Vastapaino, 1998) jo vuonna 1996, kaksikymmentäyksi vuotta sitten.

Maailman muuttuminen suuryritysten temmellyskentäksi ja sen seuraukset eivät ole tulleet yllätyksenä. Monet varoittivat, mutta kapitalistisen järjestelmän säätelyä ei ole edes yritetty. Ja missä elinkeinoelämän ja kansan tarpeita on yritetty säädellä tasapainoon, siellä on nähty ongelmia, joiden on katsottu oikeuttavan jopa pommituksiin, paremmassa tilanteessa ”vain” pysyvän sekasorron luomiseen kuten Ukraina meille osoittaa. Rahavallan, kenraalien, poliittisen eliitin ja valtamedian liitto vastaan kaikkien maailman kansojen tarpeet. Siinä tämän hetkinen maailman pääristiriita.

Martinin ja Schumanin kirjan alaotsikko kuuluu ”Hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan”. Vilkaisen tässä kirjoituksessa muutamaa kirjahyllyssäni olevan kirjan alleviivausta.

Toimittajat kirjoittavat johdonmukaisesti rahamarkkinoiden vallan kasvusta yli kansallisvaltioiden. Jopa keskisuuret valtiot ovat niiden ohjauksessa. Jokaisen lainaa pyytävän valtion on sitouduttava päätöksiin, jotka vahvistavat rahanvallan rakenteita. ”Halusimme demokratiaa. Saimme korkomarkkinat”, lukee eräässä puolalaisessa seinäkirjoituksessa.

Kirja on oivallinen oppikirja rahamarkkinoiden ja talousliittojen vallan kasvun historiasta ja mekanismista. Sitä se on edelleen syystä, että kuluneet kaksi vuosikymmentä ovat osoittaneet kirjan esitykset todeksi.

Rajoittamaton pääoman kasvu ja sen seurauksena valta ovat näivettäneet demokratian pelkäksi äänestämiseksi, jossa äänestäjien omilla tarpeilla ei ole merkitystä. Vaaleissa on vastakkain pääoman vallan kasvattamisen eri menetelmät. Tämä selittää, että Suomessa kaikki puolueet mahtuvat toistensa kanssa samaan hallitukseen.

Toimittajat ennakoivat kaksi vuosikymmentä sitten, että ”markkinoiden ja demokratian vastakkainasettelu on myös 1990-luvulla tuskallisen ajankohtainen aihe. Suunta on ollut jo kauan näkyvissä, mikäli sen on vaan halunnut huomata. Euroopan ja Amerikan väestössä päätään nostava muukalaisviha on pettämätön merkki, josta poliitikkojen on otettava vastuu.”

”Seuraavaksi toimenpiteet kohdistetaan yhteiskunnan taloudellisesti heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Sosiaalituella elävät, työttömät ja vammaiset sekä ilman koulutusta olevat nuoret saavat yhä useammin huomata, että vielä hyvässä asemassa olevat kansalaiset luopuvat solidaarisuudesta. Itsekin uhattuna olevat keskiluokan kansalaiset tuntevat kaunaa sosiaalipummeja kohtaan ja pukevat sen näkemykseksi, jonka mukaan vanhuus, sairaudet ja työpaikan menetys olisi jälleen jätettävä yksilöiden omaksi huoleksi… Yhdysvalloissa, jossa puolet erityisesti alemman luokan kansalaisista ei enää äänestä, uudet yhteiskuntadarwinistit ovat saavuttaneet jopa parlamentin enemmistön ja jakavat nyt kansaansa brasilialaisen esikuvan mukaan.”

”Tämän logiikan mukaan seuraavaksi vuorossa ovat naiset… Sosiaalitukien varassa elävät yksinhuoltajaäidit kamppailevat jo nyt päivittäisestä toimeentulostaan… Kasvavan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vaarallisin seuraus on, että kouluttamattomat nuoret miehet, joiden työnsaantimahdollisuudet ovat vähäiset, ajautuvat helposti rikollisuuteen ja väkivaltaan.”

”Tähänastisiin hyvinvointivaltioihin kertyy yhä enemmän konfliktipotentiaalia, jota yksittäiset valtiot ja niiden hallitukset eivät pysty kohta enää hallitsemaan.”

Tähän ei voi kuin todeta, että sattuipa riitely pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta sopivaan aikaan. Se kohdistaa ihmisten vihan pois oikeasta kohteesta.

Vihan kohdistaminen oikeaan pisteeseen edellyttää, että kaikki käyvät yhdessä kamppailua parempien elinehtojen puolesta. Mitä enemmän burkapukuisia naisia ja muita ihmisryhmiä valtaväestön kanssa vastavoiman rintamassa, sitä todennäköisimmin kamppailu vie eteenpäin.

Kysymys on demokratiasta. Globalisaatio on vienyt kansoja askel askeleelta kohti autoritääristä valtaa. Äänestämisen mahdollisuus on peittänyt sen tosiasian, että demokraattisen vallan alue on askel askeleelta pienentynyt. Nimenomaan suuryritysten valtaa tukevaa talouspolitiikkaa on ruvettu pitämään luonnonlakina. Vaihtoehdottomuuden ovat hyväksyneet kaikki lähes kaikki poliittiset piirit.

Kirjan toimittajat viittaavat sosiologi Ulrich Bechiin, jonka mukaan ”utopiaan itse itseään säätelevistä markkinoista uskovat nykyäänkin ne, jotka kannattavat hyvinvointivaltion purkamista ja ehdotonta säätelystä luopumista. Heidän ”markkinafundamentalisminsa on kuitenkin eräänlaista demokraattista lukutaidottomuutta”. ”Historian unohtaneet” ja ”itseään modernisoijina” pitävät antautuvat kysynnän ja tarjonnan laeille.

Beck: ”Ainoastaan sellaiset ihmiset, joilla on asunto ja turvallinen työpaikka ja sitä myöten turvattu aineellinen tulevaisuus, ovat kansalaisia, jotka voivat ottaa demokratian omakseen ja tehdä siitä elävän. Yksinkertainen totuus kuuluu: ilman aineellista turvallisuutta ei ole poliittista vapautta. Ei ole demokratiaa, ainoastaan kaikkea uhkaava uusi ja vanha totalitäärinen hallinto ja ideologia.”

Toimittajat muistuttavat, että kun edellinen globalisaatioprosessi päättyi katastrofiin 1930-luvulla, Franklin Rooseveltin hallituksen New Deal loi pohjan modernille hyvinvointivaltiolle. Tämä voi tuskin toistua. Pääomat ovat nykyään niin valtavia, että sen uusjakamista ei kykene tekemään edes maailman vahvimman valtion presidentti. Myös hänen on asetettava valtansa rajat pääoman mukaan.

Sulkiessani kirjan, panen kansilehden väliin lapun, jossa päätän avata kirjan uudelleen taas kahdenkymmenen vuoden päästä. On mielenkiintoista silloin katsoa, miten on käynyt mm naisten, homojen, vammaisten ja ”sosiaalipummien” asemalle. Tänään ei näy rohkaisevia merkkejä, että esimerkiksi keskiluokkaiset naiset ymmärtäisivät heidän paikkansa olevan vammaisten, pitkäaikaistyöttömien, prostituoitujen ja muiden päähän potkittujen rinnalla. Kun eivät tätä ymmärrä, putoaa heistä valtaosa keskiluokasta pois. Tätä edesauttaa robottitekniikan kehitys.

 

 

20. touko, 2017

SOINI EI ENÄÄ NAURATA

Muistan kuinka asettauduin säännöllisesti television ääreen seuraamaan eduskunnan kyselytuntia siihen aikaan, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmässä oli kaksi ja kolme edustajaa. Minua huvitti suurenmoisesti Timo Soinin sanonnat ja huulet. Niissä oli jotain karnevalistista. Usein ajattelin, että Soinin taustaryhmällä täytyy olla hauskaa niitä rustatessa. Soini toimi kuten oppi-isänsä Veikko Vennamo, jonka vaimo oli imago- ja mainosalan ammattilainen. Veikon vaimolta ”vanhat puolueet”, ”seteliselkärankaiset” ja muut sloganit tulivat.

Soinille nauraessani minulle ei tullut mieleenkään, että hänen ryhmänsä voisi kasvaa nykyisiin mittoihin. Ei naurata enää. Unohdin, että kasvoi Veikko Vennamonkin ryhmä. Molempien kasvujen taustalla oli turvattomuutta aiheuttava nopea yhteiskunnallinen muutos. Se ero Vennamon ryhmän kasvun ja Soinin ryhmän kasvun välillä on, että valtamedia tosiasiallisesti tuki Perussuomalaisten kasvua. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli siirtynyt Vennamon ajoista oikealle. Esim. pääoman ykköslehti Helsingin Sanomat pelasi kaksilla korteilla. Se piti yhtälailla esillä vihreitä ja perussuomalaisia ja ruokki näiden välille niitä kasvattavaa ristiriitaa. Kummastakaan kun ei ole pääoman vallan kasvun vastustajaksi.

18. touko, 2017

PIMPISTÄ JA PIPPELISTÄ

Toimiessani miesliikkeessä, jonkin aikaa myös Miessakit ry:n toiminnanjohtajana, pohdimme kovasti mitä on mieserityisyys. Mitä miehenä oleminen erityisesti on? Tuolloin keskustelimme myös aiheesta voiko nainen alustaa miehen erityisyydestä. Nyt tuo keskustelu on tietääkseni takanapäin. Mieserityisyyttä on ennen muuta miehen yhteiskunnallinen rooli, se mihin yhteiskunta miehen kasvattaa ja kouluttaa ja mitä se mieheltä edellyttää.

Feminismi on kiinnostanut minua jo opiskeluajoista. Naisasialiikkeen historian otin haltuuni jo varhain, mutta tuntui, että feminismi on jotain enemmän. Harva feministi onnistui kertomaan minulle mitä on naiserityisyys. Hämminkiäni lisäsi, kun Paavo Arhinmäki ja Antti Rinne ilmoittautuivat feministeiksi, vaikka heillä ei ole pimppiä. Minusta he ovat minun tavallani ”vain” feminismin kannattajia ja tukijoita.

Olen ymmärtänyt, että naiserityisyys ja mieserityisyys lähtevät biologiasta, mutta sen merkitys koko erityisyydessä on sittenkin vähäinen – tai sen pitäisi olla vähäinen. Pippeleitä ja pimppejä olennaisempaa ovat ne roolit, joita yhteiskunta naisille ja miehille asettaa. Yhteiskunnallisia käytäntöjä on muutettava siltä osin kun ne polkevat miehen tai naisen olemusta ja erityisyyttä. Onneksi naistutkimus on muuttunut sukupuolen tutkimukseksi. Se oli välttämätön kehitysaskel sukupuolten välisessä tasavertaisuudessa. –Suosittelen Katri Immosen blogia; ”…jokaista feministiä, synnyttävää naista ja hänen perhettään tulisi kiinnostaa, miten synnyttävillä naisilla menee: mitkä ovat heidän oikeutensa, miten äitiyshuolto toimii, mitkä ovat synnytyssairaaloiden resurssit ja millaisessa synnytyskulttuurissa elämme.” Näin. Tämän tulee kiinnostaa myös meitä feminismin tukijoita.

http://blogit.kansanuutiset.fi/latteaiti/kauniit-pimppimme

 

15. touko, 2017

ÄIDEILLE
Puheeni Myyrmäen Eläkkeensaajat ry:n Äitienpäiväjuhlassa

Tänään muistamme äitejä. Täällä eläkkeensaajien kerhossa äidit ovat usein myös isoäitejä tai mummoja – miten kussakin suku- ja perhekulttuurissa isovanhemmuutta sitten kutsutaankin. Moni on myös isoisoäiti. Parhaimmillaan äitiys ja isovanhemmuus ovat parasta elämän täyttymystä.

Omassa perheessäni juhlittiin kahden sukupolven äitienpäivää. Minulle tuottaa merkillistä mielihyvää seurata äitejä tyttärineen, jotka kaikki ovat äitejä.  Samalla tulee mieleen aikaisemmat vuodet, jolloin oma äiti ja anoppi olivat paikalla juhlittavina. Äitienpäivänä näkee ja kokee miten sukupolvien ketju etenee äidiltä äidille.

Äitienpäivä on mitä hienointa perinteen vaalimista ja naisten elämäntyön kunnioittamista. Äitiys ei ole pelkkä ihmisoikeus. Äitiys on yksi ihmisarvon toteutumisen keskeisimmistä edellytyksistä. Jokaisella äidillä on oikeus kantaa äitiyttään itsetietoisena ja ylpeänä. Kun näin toteutunut ihmisarvo siirtyy äidistä lapsiin, tulee lapsista yhteiskunnallisesti tietoisia toimijoita, uusia hyvän tekijöitä. Äitiys elää aina.

On hyvä muistaa, että äitiys voi olla myös muuta ja enemmän kuin aikuisen naisen ja lapsen välinen biologinen suhde. Monen äidin kohdalla äitiys toteutuu mitä parhaimmalla tavalla ilman, että itse on fyysisesti äiti. Ajatelkaamme meille kaikille tuttua Miina Sillanpäätä, joka teki hurjan tärkeän työn, jotta jokaisen äidin ja lapsen ihmisarvo toteutuisi. Miina itse oli lapseton. Hänelle jokainen maamme lapsi oli oma lapsi.

Toivotan Myyrmäen Eläkkeensaajien hallituksen puolesta jokaiselle täällä olevalle äidille mitä parhainta onnea ja tulevaa kesää.