26. huhti, 2020

Presidenttien Putinin ja Trumpin yhteinen julkilausuma Elbellä kohtaamisen 75. vuosipäivän johdosta 25. huhtikuuta 2020

25. huhtikuuta 2020 tulee kuluneeksi 75 vuotta vuotuisesta historiallisesta neuvostoliittolaisten ja amerikkalaisten sotilaiden kohtaamisesta, jotka kättelivät toisiaan vaurioituneella sillalla Elbe-joella. Tämä tapahtuma oli esinäytös natsien hallinnon lopulliselle tappiolle.

Kohtaaminen Elbellä oli huipentuma monien maiden ja kansojen valtaville ponnisteluille, jotka yhdistetään Yhdistyneiden Kansakuntien vuonna 1942 antamaan julistukseen. Tämä yhteinen taistelu vaati miljoonien sotilaiden, merimiesten ja siviilien valtavia uhrauksia monilla sodan näyttämöillä.

Tunnustamme myös miljoonien miesten ja naisten työpanoksen, jotka tuottivat valtavia määriä sotatarvikkeita, jotka oli tarkoitettu käytettäviksi ympäri maailmaa. Kotirintaman työntekijät ja tuotantolaitokset olivat avainasemassa tarjoamalla liittoutuneille joukoille voittoon tarvittavat tuotteet.

”Elben henki” on esimerkki siitä, kuinka maamme voivat syrjäyttää ristiriidat, rakentaa luottamusta ja tehdä yhteistyötä yhteisen tavoitteen nimissä. Taistellen tänään 2000-luvun vakavimmissa haasteissa, osoitamme kunnioitusta kaikkien niiden ihmisten rohkeudelle, jotka taistelivat yhdessä fasismin voittamiseksi. Heidän sankarillista tekoaan ei koskaan unohdeta.

7. huhti, 2020

HENKISYYS JA HENGELLISYYS
Mitä ne tarkoittavat?

Suomen kielessä henkisyydelle ja hengellisyydelle on oma sana. Englannin kielessä näin ei ole. Ero henkisyyden ja hengellisyyden välillä ei näy sanan ”spirituality” käytössä. Vaikka sanastomme on selkeä, niin varsin yleisesti henkisyyttä ja hengellisyyttä pidetään synonyymeinä. Ihminen nousi henkiselle tasolle siinä vaiheessa, kun hän kykeni kuvittelemaan talon, ennen kuin aloitti sen rakentamisen. Ihminen ei olisi kyennyt luomaan yhteiskuntia, monumentteja, kuvataiteita, musiikkia jne. ilman henkisiä kykyjä. Hengellisyys vuorostaan liittyy kykyyn uskoa ylimaalliseen voimaan.

Matti-Pekka Virtaniemi kirjoittaa väitöskirjastaan kansanomaistamassa kirjassaan ”Elämän tarkoitus ja vakava sairaus” (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 129, 2018), että ”uskonnollinen spiritualiteetti viittaa ihmisen kykyyn saada kokemuksellinen yhteys oman uskonnollisen perinteensä ytimeen. Ei-uskonnollinen spiritualiteetti puolestaan viittaa ihmisen kykyyn aavistaa kokemuksena syvyysulottuvuus ja samalla pitää tätä osoituksena syvyysulottuvuuden olemassaolosta.

Virtaniemi jatkaa: ”Sekulaarin spiritualiteetin puolustajat väittävät, että spiritualiteetin juuret ovat inhimillisessä kokemuksessa eivätkä uskonnollisessa perinteessä.” Hän viittaa filosofi Lauri Rauhalaan, jonka mukaan ”henkinen on eräänlainen merkitysfunktioiden toimintataso ihmisen tajunnassa. Osa merkityksistä saattaa sisältää uskonnollisia kokemuksia”.

Maailman terveysjärjestö WHO syöpäpotilaiden palliatiivista hoitoa koskevassa raportissa vuodelta 1990 otetaan huomioon se, että on olemassa uskonnollinen ja ei-uskonnollinen tapa määritellä spiritualiteetti.

Koska suomen kielessä sana spiritualiteetti esiintyy lähes yksinomaan kristillisessä kielenkäytössä, on syytä selittää sanaa tarkemmin. Virtaniemi kirjoittaa Christina Puchalskia lähteenä käyttäen, että ”spiritualiteetti on ihmisenä olemisen näkökulma. Se viittaa tapaan, jolla yksilöt etsivät ja ilmaisevat merkitystä ja tarkoitusta, sekä tapaan, jolla he kokevat yhteydessä olemisen suhteessa merkitykseltään tärkeään, itseen, toisiin, luontoon ja itselleen merkitykselliseen tai pyhään.” Pyhällä voi olla sekä uskonnollinen että ei-uskonnollinen merkitys.

Filosofi Timo Airaksinen kirjoittaa kirjassaan ”Jäähyväiset uskonnolle, henkisyyden puolustus” (2020) tapaamisestaan ”henkistyneisyyden ruumiillistuman” Dalai Laman kanssa kesällä 2019. Airaksinen oli vaikuttunut Dalai Laman näkemyksistä. Dalai Lama ei ole uskonnollinen ihminen, vaan ateisti. Buddhalaisena hän ei usko tuonpuoleisiin jumaliin ja niitä käsitteleviin oppeihin. Hän uskoo tieteeseen. Hänen mukaansa sielu siirtyy ajan mukana ruumiista toiseen. Esimerkiksi Dalai Lama on aina sama. Hän siis näkee, että ruumis ja sielu ovat toisistaan erillisiä.

Hengellisyys on uskonnollista ja merkitsee sitoutumista tuonpuoleiseen jumaluuteen ja siihen oppirakennelmaan, joka jumaluutta koskee.

Henkisyys on vuorostaan Airaksisen mukaan ”korkeimpien inhimillisten arvojen pohdintaa ja asettumista perimmäisten kysymysten äärelle, samalla vastustaen mielikuvituksen suosittamia kovin outoja ohjeita ja ratkaisuja. Henkisyys on elämää ajattelun ja tunteen harmoniassa, kun ihminen kohtaa itsensä tietoisuuden syvimmällä tasolla.”

Nämä kysymykset liittyvät ihmisen konkreettiseen elämään ja siihen, miten yksilö kokee elämän tarkoituksen. Matti-Pekka Virtaniemi kirjoittaa, että ihmiselämällä on tarkoitus silloin, kun hän on omaksunut sellaisen universaalin kokonaistarkoituksen, josta on osallinen ja jos elämän tarkoitus sisältää riittävän määrän tyydyttäviä yksittäisiä tapahtumia tai kokemuksia.

Tarkoituksettomuus on tyhjyyttä, jota kokija pahimmillaan ei edes tunnista. Virtaniemi lohduttaa, että jokainen voi tarkoituksen myös luoda tekemällä valintoja, ryhtymällä erilaisiin toimiin ja suostumalla ihmissuhteisiin. Tällöin syntyy tarkoitus, joka toimii motivaatiota luovana tekijänä. No, jokainen ihmistyötä tehnyt tietää, että tähän ihminen tarvitsee tietyn määrän voimavaroja. Kaikilla niitä ei ole.

Virtaniemi ja Airaksinen tahoillaan toteavat, eivät väittele. He tuovat selkeästi esille näkemyksensä kunnioittaen muita näkemyksiä.

Ateistina itseään pitävä Airaksinen toteaa, että kristillisyydessä todistaminen tarkoittaa oman uskon ja uskoon tulemisen julistamista julkisessa tilaisuudessa. ”Turha minun on sellaisen sekaantua.”

Kun Suomessakin on tänä aikana kymmenittäin erilaisia uskontoja, uskomusjärjestelmiä ja materialistisen ajattelutavan liikkeitä, niin mitään ei vie eteenpäin se, että ruvetaan todistamaan omaa oikeassa olemistamme toisille. Riita siitä tulee. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, tasavertaisina.

6. huhti, 2020

RAUHANLIIKKEEN TULEVAISUUSIKKUNA

Maailmanrauhan luominen on yhteinen asia. Tavoitteena se sisältyy lähes kaikkiin vallitseviin aatteisiin aina valistusporvareista vasemmiston eri sektoreihin. Valistusporvareihin luen myös kristityt ja muut kirkkokunnat, alkiolaiset sekä monet individualistiset liikkeet. Aatteita ei pidä sotkea puolueisiin. Viime mainitut ovat organisaatioita, jotka länsimaisessa demokratiassa kohdistavat markkinoinnin omiin äänestäjäfraktioihinsa, pyrkien toki laajentamaan niitä samalla tavalla kuin purukumin valmistajat omia ostajafraktioitaan. Puolueet eivät ole enää valistusorganisaatioita; se porvarillinen ja työväenliikkeen ihanne jäi kapitalismin rakennusvaiheeseen.

Vain militaristinen oikeisto ja sen kannattajat ovat rauhanliikkeen ulkopuolella. Oikeistolaisia militaristishenkisiä ihmisiä on jokaisessa eduskuntapuolueessa. Ei siis ole uutinen – ei edes noteeraamisen arvoista - jos joku noihin puolueisiin kuuluva puhuu tai toimii rauhanliikkeen tavoitteiden vastaisesti.

Potentiaalisesti rauhanliikkeen tulisi olla suuri, hegemoninen. Miksi näin ei ole?

Käykööt tämä johdannoksi. Seuraavassa esitän lisää kysymyksiä. Tämän kahden tunnin aikana tapahtuneen pohdiskeluni tarkoitus on herättää keskustelua. Kiinnostaa myös tietää olenko oikeilla ajattelun poluilla tulevaisuudenikkunoineni.

Nousun edellytyksiä

Liikkeellä, joka pääasiallisesti reagoi vain vastustajan toimiin, ei yleensä ole tulevaisuutta. Liikkeellä pitää olla oma ikkuna tulevaisuuteen, jota luodaan ja jota tarkastellaan ja josta kerrotaan liikkeen ulkopuolisille. Vihreä liike on tästä hyvä esimerkki. Esittelemällä ja tekemällä koijärviä ja muita luonnonsuojeluun ja muihin asioihin liittyviä hankkeita se loi (ilmeisen sattumalta) itsestään niin vahvan mielikuvan luonnon suojelijana, että se kestää jopa kestävän kehityksen vastaisen politiikan harjoittamisen. Niinhän vihreät on useaan otteeseen mm. talouspolitiikassa tehnyt.

Vihreän liikkeen imago nousi osin hegemoniaksi. Lähes koko poliittisesta kentästä tuli vihreä tai vihertävä. Vihreät kaappasivat käsitteen itselleen ja vasemmisto luopui siitä mukautuen viher-joksikin. On unohtunut, että teollisuuden ajan ensimmäisen teoreettisen hahmotelman ihmisen ja luonnon suhteesta loivat Marx ja Engels. Luonnonsuojelu syntyi punaiseksi ja se taitaa edelleen olla punaisena ylittämätön. Vihreät muuttivat värin ja myös vasemmisto innostui värin vaihtamisesta. Vasemmisto luopui yhdestä tärkeimmästä tulevaisuusikkunansa sisällöstä.

Tempun onnistuminen ei ollut vihreiden ansiota, vaan se onnistui, koska se palveli pääomaa. Pääomalle sopii oikein hyvin, että kestävän kehityksen politiikkaa harjoitetaan pikkureformein suuryritysten kyljessä. Tämä tarina on oivaa oppia Uudelle Rauhanliikkeelle.

Millainen on rauhantilassa oleva maailma? valtio ja yhteiskunta? yhteisö? Entä millainen on rauhan sisäistänyt ihminen, ihmisen moraali ja psyyke? Näihin kysymyksiin Uuden Rauhanliikkeen on kyettävä vastaamaan. Tehtävä on valtava. Mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Jokainen uusi ajatuksellinen löytö ja ratkaisu uudeksi toiminnan muodoksi tuottaa niin paljon iloa, että se motivoi jatkamaan.

Mitä pitäisi saada aikaan

Aivan ensimmäinen ehto on, että Uudessa Rauhanliikkeessä mukana olevia yhdistää vain tahto rauhaan. On hyväksyttävä se, että porvari ja kommunisti toimivat vierekkäin, että sosialidemokraatti ja alkiolainen tai kristitty ja ateisti järjestävät parina toimintaa jne. Muut tavoitteet kuin rauhan tavoitteet, eivät kuulu rauhanliikkeeseen. Erilaisten yhteiskuntamallien kehittäminen ei ole Uuden Rauhanliikkeen varsinainen tehtävä, vaikka ei sitä voi tietenkään kokonaan välttää. Esim. sotaisuuden syiden poistaminen edellyttää yhteiskuntajärjestykseen muutoksia.

Uudessa Rauhanliikkeessä mukana olevat aatteet eivät kilpaile, saati riitele. Toisten syytteleminen on rauhanliikkeelle tuntematonta. Kilpailu jää toiminnalliselle tasolle. Kaikissa liikkeissä aktiivisimmat ovat niskan päällä.

Opintopiireissä ja toimintaryhmissä kautta maan tutustutaan imperialismin historiaan1). Se antaa pohjan ymmärtää nykypäivän imperiumia tai jos siihen päädytään, imperiumeja. Rauhanliike ei voi pureutua todellisiin ongelmiin ilman imperiumi ja imperialismi käsitteitä. Imperialistisessa maailmassa tukehtuvat kaikki ihanteet: porvarillisista sosialistisiin.

Uuden Rauhanliikkeen on sovittava käsitteistä ja otettava ne haltuun. Tulevaisuudenikkunassa nähtäville asioille on sovittava yhteiset käsitteet, sellaiset, jotka jokainen mukana oleva voi hyväksyä ja sisäistää käyttöönsä. Sellaiset käsitteet kuin kansanvalta, demokratia, ihmisarvo, ihmisoikeus, vapaus jne. on täytettävä jokaisen ymmärtämillä sisällöillä. Esim. toteutuuko demokratia pelkästään äänestämällä vai tarvitaanko muuta, entä mikä on ihmisarvon ja ihmisoikeuksien suhde jne. Aikaisemmin viittasin jo imperiumin käsitteeseen. Voi mitä ilon aiheita nämä ovat yhteisesti tapahtuvaan pohdiskeluun.

On tarkoin mietittävä taktiikan keinot. On tultava nähtäville, mutta miten? Yleisö tutustuu Uuteen Rauhanliikkeeseen saaden positiivisia kokemuksia.  Miten se tehdään? Tullaanko nähtäville pienin usein toistuvin mielenosoituksin vai keskitytäänkö järjestämää suuria mielenosoituksia. Suuret osoittavat, että liikkeellä on suuri kannatus, pienet päinvastoin. Ovatko mielenosoitukset paras mahdollinen joukkoesiintyminen vai suuntaudutaanko pride-festivaalin tyyppisiin tapahtumiin. Yksi keino voi olla jonkin jo olemassa olevan kansantapahtuman kaappaaminen, nousta sen sisältä; tuskafestari, pridefestivaali jne.

Aina tulee miettiä lisääkö teko rauhantyön edellytyksiä vai voiko teko, oli se sitten kirjoitus, puhe tai muu, jopa toimia rauhantyötä vastaan. Kun teen/-mme näin, lisääkö se kannatustamme?

Elämme mielikuvien yhteiskunnassa. Kaikki organisaatiot on alistettu toimimaan olosuhteissa, joita ne eivät ole kohdanneet koskaan aiemmin. Tämä on fakta, pidämme siitä tai emme. Jokaisen menestyvän liikkeen on toimittava mielikuvayhteiskunnan ehdoilla. Kuitenkin niin, että sille ei alistuta, vaan hyödynnetään sen mahdollisuuksia. Jokainen liike ja organisaatio, joka ei ota tätä huomioon jää marginaaliin.2)

Toiminta pitää olla hyvin kontrolloitua, silloinkin kun se on kontrolloimatonta. Liikkeellä pitää olla selkeä toiminta-ajatuksen sisäistänyt johto. Sopiva määrä anarkiaa, kaaosta, kypsyttää uutta järjestystä.

Uusi rauhanliike on osallistujilleen kasvun paikka!

1) Esimerkiksi Ellen Wood, Pääoman imperiumi, Vastapaino 2005 on erinomainen imperiumin historia. Siitä puuttuu vain Hansa-liitto, mikä onkin suuri puute, koska Hansan toimintatapoihin tutustumalla aukeaa nykyinen kauppaimperiumi.

2) Maineen hallinnan perusteet täytyy tuntea. Hyvä perusteos on Pekka Aula, Jouni Heinonen: Maine. Menestystekijä. WSOY 2002.

 

19. maalis, 2020

VIHREIDEN JA PERSUJEN YHTEISSENSUURI

Kyvyttömyys keskustella analyyttisesti, syvällisesti ja rohkeasti on kadonnut. On kadonnut koko keskustelun kulttuuri. Ei se Suomessa milloinkaan kovin hääppöinen ole ollutkaan. Nyt tabuja on tavallista enemmän.

Mielenkiintoista on seurata mitkä aiheet ovat tabuja millekin poliittiselle liikkeelle. Mitkä tabut yhdistävät. Olen kerännyt niitä tiedostooni. Sen perusteella on syntynyt tietty mielikuva, josta ehkä myöhemmin. Yllättävää – tai sitten ei – on, että autoritäärisen yhteiskunnan mahdollisuus ja siihen etenemisen prosessi yhdistää Perussuomalaisia ja Vihreitä. Kumpikaan ei halua siitä teemasta keskustella. Vihreistä puhuttaessa on huomattava, että vihertävää on laajasti poliittisessa kentässä ja toisaalta vihreissä on myös uskalikkoja, jotka näkevät tämän hetken uhat demokratiaamme ja hyvinvointipolitiikkaa kohtaan. Sama koskee perussuomalaisia.

Hyvinvointivaltion rakentamisen aikaan demareiden ja maalaisliiton vastakkainasettelu palveli molempia liikkeitä. ”Riitapukarit” kuitenkin istuivat vierekkäin, kun Suomea rakennettiin paremmaksi. Nyt riitapukarit objektiivisesti tarkastellen ovat purkamassa sitä, mitä aiemmat riitapukarit rakensivat.

Tämän artikkelin päätarkoitus on, että vihreät ja perussuomalaiset osoittavat argumentoiden, että minä ja alla oleva Hannu Hyvönen olemme väärässä.

Alla Hannu Hyvösen lyhyt artikkeli (24.4.2019). Hän julkaisi sen Vihreiden avoimessa ryhmässä, jossa on noin viisituhatta jäsentä ja Perussuomalainen Suomi – suljetussa ryhmässä. Viime mainitussa Hyvösen juttu käynnisti Hyvösen sanoin ”kiinnostavan keskustelun”. Silti se pian poistettiin. Vihreistä se poistettiin heti. Ryhmissä ei ollut valmiutta keskustella kaikkein olennaisimmista asioista.

Hyvönen toteaa, että ”tähän maahan tarvittaisiin aito foorumi yhteiskunnalliselle dialogille joka ei noudata yksinkertaisia vastakkainasettelun jakolinjoja ja näköalattomuuden logiikkaa. Kaipaan sellaista yhteiskunnallista keskustelua, jossa järkiargumentit mittelevät, eivät toisiaan solvaavat ihmiset.” Tähän voi vain yhtyä.

Julkaisen toimittamani Hannu Hyvösen jutun hänen luvallaan.

FASISMI KASVAA NÄKÖALATTOMUUDESTA

Lets make The Earth great again!

Kun kaksi kuplaa kasvavat toistensa vastavoimina, molemmat voivat juhlia voittoja, aikansa.

Mutta kun jännitys kasvaa tietyn rajan yli voittaja on se kupla, jolla on väkivaltakoneiston tuki.

Jopa enemmistön kupla voi kamppailussa hävitä, jos pettynyt keskiluokka, armeija ja poliisi löytävät toisensa kuten kävi Allenden Chilessä.

Nationalistisen äärioikeiston nousua voi olla vaikea estää. Polarisaatio ja jopa Vihreiden ja Vasemmiston eteneminenkin palvelevat sitä. Ja polarisaatioon pyritään molemmissa kuplissa.

Kun kapitalismi kriisiytyy, haetaan jatkoaikaa kurista ja komennosta ja maa militarisoituu. Tämä tapahtuu nyt kaikkialla Euroopassa kuten tapahtui 30-luvulla.

Vihan voimaa on vaikea pysäyttää. Pakolaisia riittää vihattavaksi ja vihervasemmisto, sukupuolivähemmistöt ja ruotsinkieliset kelpaavat vihan kohteiksi myös. Vihan politiikka on pysäyttämätöntä. Siksi sen käyttö politiikassa tulisi olla poissuljettua.

Ei ole oikeutettua vihaa. Viha oikeuttaa itse itsensä. Vihan avulla tukitaan suita ja luodaan pelon ilmapiiriä. Ja saadaan siitä voiman tunnetta, joka vahvistaa hulluutta edelleen.

Ongelmana näköalattomuus

Ongelmana on näköalattomuus. Tuntuu kuin maailmasta puuttuisi ihmisiä yhdistävä toivon ja tulevaisuuden näköala. Siinä tilanteesta avautuu mahdollisuus kokea yhteisyyttä ja vahvistaa sitä kohdistamalla vihaa muihin.

Mikä voisi olla sellainen tavoite ja tunnus, joka voisi ihmisiä yhdistää eikä jakaa?

Kelpaisiko ehdotus suuresta paratiisin rakennustyömaasta?

Lets make The Earth great again!

Ryhdytään palauttamaan planeettaamme kohti aiempaa mahtavuuttaan.

Ihmiskunta on tuhonnut puolet biomassasta ja käynnistänyt lajien määrän romahduksen. Menossa on ekokatastrofi ilman ilmastonmuutoksen uhkaakin. Suunta on käännettävä päinvastaiseksi.

Nyt pitäisi antaa maapallon metsäpeitteen kasvaa kohti maksimiaan, joka on hiilidioksidilannoituksen vuoksi suurempi kuin ennen hiilipäästöjämme. Pitäisi muuttaa maankäyttö peltoviljelyssä ja suosia mahdollisimman paljon ruokapuita osana pelto-metsäviljelyä. Humuskerroksen hävittäminen on käännettävä sen kasvattamiseksi.

Hiilidioksidin lisääntyminen muuttaa ilmastoa, mutta sekä hiilidioksidi itsessään että myös lämpötilan nousu voivat myös lisätä orgaanisen tuotannon mahdollisuuksia varsinkin, jos siihen maankäytöllä ja metsien hoidolla tietoisesti pyritään.

Tällainen biosfäärin palauttamisen tavoite ei merkitse luopumista ja uhrausta, jos asiaa ajatellaan myös tulevien sukupolvien kannalta. Mitä suurempi on planeettamme yhteyttävän biomassan määrä, sitä enemmän se tarjoaa mahdollisuuksia ja jaettavaa myös ihmiselle.

Nyt olisi aika rakentaa globaali yhteisymmärrys siitä, että suuri yhteinen tehtävämme on elävän planeettamme palauttaminen kohti aiempaa mahtavuutta.

Lets make The Earth great again!

14. helmi, 2020

SOSIALIDEMOKRAATTISTEN MIESTEN MANIFESTI

Hyväksytty Sosialidemokraattiset miehet -yhdistyksen perustavassa kokouksessa 12.2.2020

MIESTEN SYRJÄYTYMISELLÄ PITKÄT PERINTEET

Miehelle asetetulla yhteiskunnallisella roolilla on vuosisataiset perinteet. Miehen velvollisuutena on ollut pitää koti yllä, raivata pellot ja tehdä työtä tehtaissa, huolehtia perheen taloudellisesta hyvinvoinnista sekä puolustaa koteja sotimalla. Yksinomaan miehiä velvoittavat roolit ovat edelleen syvällä nykyisessäkin yhteiskunnassa. Jos perheellä ei ole kunnolliseksi katsottua kotia, syyllisenä pidetään automaattisesti perheen miestä.

Liputuspäivinä arvostetaan kuollutta miestä. Veteraanipäivänä, kaatuneiden muistopäivänä ja puolustusvoimien liputuspäivänä vahvistetaan kuvaa maskuliinisesta miehestä, joka on valmis uhraamaan itsensä toisten puolesta. Kansalaisten mielissä elää edelleen pyhäinmiestenpäivä, miesvainajien ja miesmarttyyrien muistopäivä.

Rujo kuva vain lujittuu naisten aseman parantuessa, jos miesten vääristyneeseen rooliin ei saada muutosta.  Inhimillisestä elämästä vieraantuneilla ja ylikorostuneilla velvollisuuksilla ja sotimisella ei paranneta sukupuolten tasa-arvoa.  Sosialidemokraattisen miesliiton tavoitteena on sukupuolten yhteinen pyrkimys inhimillistää yhteiskunta.

Nuorten miesten tilanne on synkkä. Heistä noin 30 000 on syrjäytynyt ja heidän paluunsa tasavertaiseksi yhteiskunnan jäseneksi edellyttää erittäin suurta ponnistusta. Yhteiskunta ei edes tunnista kaikkia syrjäytyneitä, sillä tilastot eivät tavoita kaikkia. Tilastokeskuksen mukaan 33-vuotiaiden miesten tilanne on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut yhä huonommaksi. Yli neljäkymmentä prosenttia 33 vuotta täyttäneistä miehistä on avo- ja avioliiton ulkopuolella eli nousua on kymmenessä vuodessa lähes kymmenen prosenttiyksikköä. Perheen ulkopuolella 33 vuotta täyttäneistä elää kolmekymmentäviisi prosenttia. Myös tässä on nousua kymmenessä vuodessa lähes kymmenen prosenttia.  Tilastot kuvaavat kuitenkin vain yksinasumista ei yksinäisyyttä, jossa todennäköisesti ystävien korvautuminen virtuaaliystävillä vain pahentaa vieraantumista tavallisesta kanssakäymisestä.

Karuimman kuvan miehen yhteiskunnallisen roolin ahdistavuudesta antaa itsemurhatilasto. Vaikka miesten tekemien itsemurhien määrä on puolittunut kolmenkymmenen vuoden aikana, kuolee miehiä edelleen itsemurhan uhreina kolme kertaa naisia enemmän.

Kirjoittaessaan poikien koulutuksesta Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala totesi, että ”luulopohjainen yhteiskunta-ajattelu osuu oikeaan vain hyvällä säkällä” (Turun Sanomat 24.1.20). Poikien koulunkäynti on ollut tuen tarpeessa jo yli sata vuotta.

Keskikoulussa (nyk. peruskoulun 5-9. luokat) poikien osuus oppilaista jäi alle puoleen jo vuonna 1908, jonka jälkeen poikien osuus pysyi aliedustettuna koko kyseisen koulusysteemin loppuun saakka. Myös ylioppilaistutkinnoissa pojat jäivät pysyvästi vähemmistöön jo vuonna 1947. Asiaan kiinnitti huomiota jo professori Elina Haavio-Mannila.

Korkeakoulututkinnon suorittaneista vinoutuma naisten ja miesten välillä on OECD:n kärkeä. Naisista tutkinnon suorittaa 53 prosenttia ja miehistä vain 39 prosenttia.

Poikien ja miesten alhaisempi koulutustaso on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Se kärjistyy erityisesti syystä, että miehiin kohdistuvat roolipaineet ovat ristiriidassa miesten mahdollisuuksien kanssa. Koulutuksen eriarvoisuudesta tekee sukupuolikysymyksen se, että naisten ja miesten koulutuksen eriytyminen johtaa myös elinpiirien erilaistumiseen.

Sosialidemokraattiset miehet pitää oikeudenmukaisena, että miesten ja naisten koulutuspohja ja elämänkokemus eivät olisi nykyisellä tavalla sukupuolisesti vinoutuneita.

Vuonna 1966 Paasion I hallitus, jonka jäsenenä oli 19 miestä, päätti asettaa historiallisen ja tuloksiin johtaneen Naisten asemaa tutkivan komitean (Komiteamietintö 1970:8), jonka nojalla perustettiin Tasa-arvoasiain neuvottelukunta vuonna 1972.

Sosialidemokraattiset miehet vaatii, että nykyinen hallitus asettaa vastaavasti 54 vuotta edeltävän komitean jälkeen Miesten asemaa tutkivan parlamentaarisen komitean – joka olisi maailmassa ensimmäinen laatuaan.

Toiseksi Sosialidemokraattiset miehet vaatii, että hallitus asettaa erikseen Yksinelävien sosiaalista asemaa selvittävän parlamentaarisen komitean, kuten Y-säätiö ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ovat ehdottaneet jo vuonna 2014. Yksinelävien enemmistön muodostavat vanhat naiset ja työikäiset köyhät miehet. Myös tämä komitea olisi maailmassa edelläkävijä.

Nämä vaatimukset ovat yhdenmukaisia Sosiaali- ja terveysministeriön Miesten tasa-arvoa selvittäneen työryhmän tavoitteiden kanssa.

Hyvinvointivaltion keskeinen rakentaja on ollut Sosialidemokraattinen Puolue yhteistyössä muiden hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaneiden puolueiden kanssa. Kansanvaltaiset puolueet kilpailivat keskenään siitä, mikä edistää esityksillään parhaiten hyvinvointiyhteiskunnan muodostumista. Sosialidemokraattinen miesliitto toivoo, että kansanvaltaiset puolueet omine järjestöineen kävisivät yhteiseen kilpaan miesten hyvinvoinnin puolesta.

Sosialidemokraattinen miesliike haluaa kehittää myös yhteistyötä Sosialidemokraattiset naiset -järjestön kanssa.

MIESTEN SYRJÄYTYMISELLÄ PITKÄT PERINTEET

Miehelle asetetulla yhteiskunnallisella roolilla on vuosisataiset perinteet. Miehen velvollisuutena on ollut pitää koti yllä, raivata pellot ja tehdä työtä tehtaissa, huolehtia perheen taloudellisesta hyvinvoinnista sekä puolustaa koteja sotimalla. Yksinomaan miehiä velvoittavat roolit ovat edelleen syvällä nykyisessäkin yhteiskunnassa. Jos perheellä ei ole kunnolliseksi katsottua kotia, syyllisenä pidetään automaattisesti perheen miestä.

Liputuspäivinä arvostetaan kuollutta miestä. Veteraanipäivänä, kaatuneiden muistopäivänä ja puolustusvoimien liputuspäivänä vahvistetaan kuvaa maskuliinisesta miehestä, joka on valmis uhraamaan itsensä toisten puolesta. Kansalaisten mielissä elää edelleen pyhäinmiestenpäivä, miesvainajien ja miesmarttyyrien muistopäivä.

Rujo kuva vain lujittuu naisten aseman parantuessa, jos miesten vääristyneeseen rooliin ei saada muutosta.  Inhimillisestä elämästä vieraantuneilla ja ylikorostuneilla velvollisuuksilla ja sotimisella ei paranneta sukupuolten tasa-arvoa.  Sosialidemokraattisen miesliiton tavoitteena on sukupuolten yhteinen pyrkimys inhimillistää yhteiskunta.

Nuorten miesten tilanne on synkkä. Heistä noin 30 000 on syrjäytynyt ja heidän paluunsa tasavertaiseksi yhteiskunnan jäseneksi edellyttää erittäin suurta ponnistusta. Yhteiskunta ei edes tunnista kaikkia syrjäytyneitä, sillä tilastot eivät tavoita kaikkia. Tilastokeskuksen mukaan 33-vuotiaiden miesten tilanne on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut yhä huonommaksi. Yli neljäkymmentä prosenttia 33 vuotta täyttäneistä miehistä on avo- ja avioliiton ulkopuolella eli nousua on kymmenessä vuodessa lähes kymmenen prosenttiyksikköä. Perheen ulkopuolella 33 vuotta täyttäneistä elää kolmekymmentäviisi prosenttia. Myös tässä on nousua kymmenessä vuodessa lähes kymmenen prosenttia.  Tilastot kuvaavat kuitenkin vain yksinasumista ei yksinäisyyttä, jossa todennäköisesti ystävien korvautuminen virtuaaliystävillä vain pahentaa vieraantumista tavallisesta kanssakäymisestä.

Karuimman kuvan miehen yhteiskunnallisen roolin ahdistavuudesta antaa itsemurhatilasto. Vaikka miesten tekemien itsemurhien määrä on puolittunut kolmenkymmenen vuoden aikana, kuolee miehiä edelleen itsemurhan uhreina kolme kertaa naisia enemmän.

Kirjoittaessaan poikien koulutuksesta Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala totesi, että ”luulopohjainen yhteiskunta-ajattelu osuu oikeaan vain hyvällä säkällä” (Turun Sanomat 24.1.20). Poikien koulunkäynti on ollut tuen tarpeessa jo yli sata vuotta.

Keskikoulussa (nyk. peruskoulun 5-9. luokat) poikien osuus oppilaista jäi alle puoleen jo vuonna 1908, jonka jälkeen poikien osuus pysyi aliedustettuna koko kyseisen koulusysteemin loppuun saakka. Myös ylioppilaistutkinnoissa pojat jäivät pysyvästi vähemmistöön jo vuonna 1947. Asiaan kiinnitti huomiota jo professori Elina Haavio-Mannila.

Korkeakoulututkinnon suorittaneista vinoutuma naisten ja miesten välillä on OECD:n kärkeä. Naisista tutkinnon suorittaa 53 prosenttia ja miehistä vain 39 prosenttia.

Poikien ja miesten alhaisempi koulutustaso on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Se kärjistyy erityisesti syystä, että miehiin kohdistuvat roolipaineet ovat ristiriidassa miesten mahdollisuuksien kanssa. Koulutuksen eriarvoisuudesta tekee sukupuolikysymyksen se, että naisten ja miesten koulutuksen eriytyminen johtaa myös elinpiirien erilaistumiseen.

Sosialidemokraattiset miehet pitää oikeudenmukaisena, että miesten ja naisten koulutuspohja ja elämänkokemus eivät olisi nykyisellä tavalla sukupuolisesti vinoutuneita.

Vuonna 1966 Paasion I hallitus, jonka jäsenenä oli 19 miestä, päätti asettaa historiallisen ja tuloksiin johtaneen Naisten asemaa tutkivan komitean (Komiteamietintö 1970:8), jonka nojalla perustettiin Tasa-arvoasiain neuvottelukunta vuonna 1972.

KAKSI KOMITEAA

Sosialidemokraattiset miehet vaatii, että nykyinen hallitus asettaa vastaavasti 54 vuotta edeltävän komitean jälkeen Miesten asemaa tutkivan parlamentaarisen komitean – joka olisi maailmassa ensimmäinen laatuaan.

Toiseksi Sosialidemokraattiset miehet vaatii, että hallitus asettaa erikseen Yksinelävien sosiaalista asemaa selvittävän parlamentaarisen komitean, kuten Y-säätiö ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ovat ehdottaneet jo vuonna 2014. Yksinelävien enemmistön muodostavat vanhat naiset ja työikäiset köyhät miehet. Myös tämä komitea olisi maailmassa edelläkävijä.

Nämä vaatimukset ovat yhdenmukaisia Sosiaali- ja terveysministeriön Miesten tasa-arvoa selvittäneen työryhmän tavoitteiden kanssa.

Hyvinvointivaltion keskeinen rakentaja on ollut Sosialidemokraattinen Puolue yhteistyössä muiden hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaneiden puolueiden kanssa. Kansanvaltaiset puolueet kilpailivat keskenään siitä, mikä edistää esityksillään parhaiten hyvinvointiyhteiskunnan muodostumista. Sosialidemokraattinen miesliitto toivoo, että kansanvaltaiset puolueet omine järjestöineen kävisivät yhteiseen kilpaan miesten hyvinvoinnin puolesta.

Sosialidemokraattinen miesliike haluaa kehittää läheistä yhteistyötä Sosialidemokraattiset naiset -järjestön kanssa.