26. joulu, 2021

SUVAITSEVAISUUDEN KAHDET KASVOT

SUVAITSEVAISUUDEN KAHDET KASVOT

Olen muutaman kerran kirjoittanut suvaitsevaisuudesta. Aikaisemmin se merkitsi vapautta, tasa-arvoa ja suurpiirteisyyttä, siis henkistä rikkautta. Nyt se on muuttunut lähes fundamentalistiseksi vallan perusteluksi. Vilpittömät, yhteiskunnalle uskolliset ihmiset ovat joutuneet vaikeuksiin nykysuvaitsevaisuuden edessä. Monet kansalaiset ovat koko ikänsä olleet kuuliaisia lain kirjaimelle ja nyt, yhtäkkiä he ovatkin ajautuneet lain ulkopuolelle, koska lakeja on muutettu palvelemaan vain pientä suvaitsevaiston ydinryhmää.

Suvaitsevaisuus on muuttunut vastakohdakseen.

Professori Tarmo Kunnas on kirjoittanut suvaitsevaisuudesta juuri samalla tavalla kuin olen siitä itse ajatellut (Mikä mieli uskonnoissa? Pohdintaa uskonnon, moraalin ja pyhyyden nykyisestä merkityksestä. 2021). Alla olevan tekstin lähteenä on hänen kirjansa.

Suvaitsevaisuus ei saisi vedota vain joihinkin asenteisiimme, jotka liittyvät esimerkiksi vieraisiin perinteisiin, maahanmuuttajiin tai seksuaalisesti itsestämme poikkeaviin. Suvaitsevaisuus ei nimenomaan voi olla autoritäärinen käsky. Sen varjolla ei saa jättää kohteen ongelmia tiedostamatta.

Aikamme ei ole sen suvaitsevaisempi kuin muut aikakaudet. Se on vain vaihtanut suvaitsemisen kohteita. Paljon siitä, mitä ei ennen suvaittu, on nyt suvaitsemisen kohteena, ja vastaavasti se, mikä ennen oli suvaittua, on nyt kielletty.

Suvaitsevaisuus ei ole vain liittymistä enemmistön mielipiteisiin, vaan se on joskus taistelua yleistä mielipidettä vastaan.

Suvaitsevaisuuden ei pitäisi johtaa meitä ehdottomiin, toisensa pois sulkeviin vaihtoehtoihin, vaan laajempaan ymmärrykseen asioiden ja ilmiöiden suhteellisuudesta.

Nyt suvaitsevaisuuden varjolla oikeutetaan valtaa pitävän ryhmän mielipiteitä. Sen avulla manipuloidaan totuutta ja estetään itsenäisen mielipiteen muodostumista. Sen avulla viedään kritiikiltä terä.

Toisaalta kaiken läpäisevä ilmapiiri ei ole suvaitseva, koska siinä ei suvaita ponnistusta ja yritystä parempaan. Periaate ”anna toisen elää” muuttuu periaatteeksi ”antaa toisen kuolla”. Jyrkkyys, intohimo ja radikaalisuus voivat olla myös ehjän, aidon ja rehellisen tunne-elämän ilmausta ja hakea yhteistyötä suvaitsevaisuuden kanssa.

Syvään tunne-elämään kuuluu paitsi kyky myötäelää ja ymmärtää ihmisen heikkouksia myös herkkyys, joka järkyttyy kehnosta, valheellisesta ja epäaidosta.

Suvaitsevaisuus ei synnyt käskyillä. Se on osa hänen persoonallisuuttaan. Suvaitsevalla ihmisellä on valmius suvaita myös ajatuksia, jotka eivät häntä miellytä. Aito suvaitsevaisuus kasvaa terveen tunne-elämän pohjalta. Sen varassa voi tarkastella jopa ihmisyyden vaarallisia, moraalittomia ulottuvuuksia kuulaasti ja ahdistumatta ja ymmärtää, jos kohta ei hyväksyä niitä.

Aivan valtaosa suomalaisista on sisäistänyt kristillisen moraalin, myös he, jotka kieltävät itsessään kristillisyyden. Kristillinen anteeksianto on yksi meidän hyveistämme. Kuitenkin nykyisellään anteeksiannosta on tullut automaatti, joka ei velvoita ketään mihinkään. Se ei enää tunne kamppailua vähemmän kehnon puolesta, ei katumusta, ei yritystä parempaan. Se eliminoi halun moraalisesti parempaan.

Vaikeimmillaan suvaitsevaisuus voi edellyttää kamppailua hankalien asioiden kanssa, kamppailua omaa itseään vastaan ja oman itsensä ja omien ennakkoluulojensa voittamista. Nähdä ”vihollisissa” myönteistä ja arvokasta auttaa näkemään paremmin totuuden ja estää omaa itseä luisumasta väärään ja valheelliseen moralismiin. Se on myös tie ihmisen kasvamiseen ja kehittymiseen. Suvaitsevaisuus ei ole helppoa.

Ihminen voi olla jonkin periaatteen kannalla, mutta kohdatessaan yksilöllisen tilanteen hän voi vaistonvaraisesti sivuuttaa oman periaatteensa. Tässä on varsinaisen suvaitsevaisuuden lähtökohta. Se on lähellä kykyä rakastaa.

Suvaitsevaisuus kasvaa ihmisrakkaudesta, henkisestä rikkaudesta, moraalisesta anteliaisuudesta ja suurpiirteisyydestä.