20. kesä, 2017

ROBOTTI VIE TYÖT

Martin Ford
Robottien kukoistus
Teknologia ja massatyöttömyydenuhka
Sammakko 2017
332 siv.

Jokainen meistä on joskus pinnistänyt ajatustaan ymmärtääkseen äärettömyyttä tai maailmankaikkeuden reunaa. Siinä tilanteessa, kun päässä alkaa soinnin kaltainen tunne, on ollut pakko luovuttaa. Samanlainen tilanne syntyy lukiessa Martin Fordin kirjaa Robottien kukoistus.

Jos ihminen joskus kykenee kehittämään tekoälyn, tuloksena olisi kone, joka ylittäisi monenkertaisesti ihmisälykkyyden rajat. Eläisimme planeetalla vieraan ja ylivoimaisen älyn kanssa. Tekoäly suuntaisi älykkyytensä itsensä kehittämiseen. Se tapahtuisi aste asteelta kiihtyvällä vauhdilla, jonka tuloksena olisi kone, joka olisi tuhansia tai miljoonia kertoja älykkäämpi kuin yksikään ihminen. Tuollaisten koneiden synty muuttaisi ihmiskuntaa dramaattisesti. Meidän on mahdotonta ymmärtää mitä silloin tapahtuisi.

Tällä hetkellä olemme sellaisen robottitekniikan kehityksen alussa, joka mullistaa täydellisesti seuraavan sukupolven yhteiskuntia. Edessämme olevat ratkaisut ovat äärimmäisen vaikeita, silti välttämättömiä. Kuljemmeko eteenpäin tekniikka edellä vai ihmisen tarpeet edellä. Jos annetaan robottitekniikan johtaa kehitystä, voimme ajautua yhteiskuntaan, joka on täynnä julmuutta, kuten matemaatikko Norbert Wiener ennakoi jo vuonna 1949. Robottien avulla voimme toisaalta luoda ihmistä ja ihmisyyttä palvelevan yhteiskunnan, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia ja jossa yhteiskunnallisesti välttämätön työ per yksilö on hyvin vähäinen. Kyse on siis viimekädessä siitä, johtaako kehitystä kohti robottiyhteiskuntaan kansanvaltaiset organisaatiot vain rahan valta.

Oiva esimerkki taitavasta robotista on appelsiininkeräyskone. Se käyttää kolmiulotteista konenäkökykyä, jonka avulla se voi tehdä appelsiinipuusta eräänlaisen kartan ja tallentaa sitten jokaisen hedelmän sijainnin muistiinsa. Tieto siirtyy koneen kahdeksaan robottikäteen, jotka keräävät appelsiinit nopeasti. Tässä koneessa havainnointikyky on onnistuttu koneistamaan, mikä oli suuri harppaus robottitekniikan kehityksessä.

Lähitulevaisuudessa robotit voivat korvata myös asiantuntijatehtävät. Lääkärien ja juristien työt siirtyvät roboteille, kuten myös uutistoimitusten työt ja romaanien kirjoittaminen.

Tekniikan kehitys punoutuu yhteen merkittävien yhteiskunnallisten haasteiden ja ympäristöongelmien kuten ikääntyvän väestön, ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ehtymisen kanssa. Robotit saapuvat kaikkialle. Niiden rakentaminen tulee pilvipalvelujen myötä halvaksi, koska jokaiseen robottiin ei tarvitse rakentaa erikseen ”älyä”.

Ensimmäisenä robotit vievät pienipalkkaisten työt, joihin vaaditaan vain vähän koulutusta. Pian sen jälkeen robotit tekevät myös suurituloisia ja korkean taitotason töitä. Automatisointi johtaa talousjärjestelmään, jossa koneilla voidaan saavuttaa lähes rajoittamattomia tuotantomääriä. Ihmisiä ei tarvita juuri lainkaan edes ohjaamaan koneita. Miten järjestää ihmisten toimeentulo? Jos ihmisillä ei ole työttömyyden vuoksi ostovoimaa, miten jatkuu talouskasvu, minne ”rajoittamattomat tuotantomäärät” laitetaan.

Ford käsittelee monipuolisesti robottien vaikutusta yhteiskuntien kykyyn työllistää sekä talous- ja yhteiskuntapolitiikkaan. Hän osoittaa, että automatisoinnin vaikutus näkyy jo pitkällä aikavälillä. Kun työllistymistä mitataan tehtyjen työtuntien määrällä, ei työllisyys ole Yhdysvalloissa viimeisen 15 vuoden aikana parantunut, vaikka väestö on kasvanut 40 miljoonalla ihmisellä.

Kirjan yksi heikkous on, että siinä esimerkkivaltiona on Yhdysvallat. Ford tosin rinnastaa Yhdysvalloissa tapahtuneen muutoksen Britanniaan. Muutos ei näissä maissa ole kulkenut tasajalkaa. Yhdysvallat on hyvä esimerkki, koska se on johtava kapitalistinen valtio. Jos kuljemme samoja polkuja kuin siellä, päädymme samaan tilanteeseen.

Kustannustoimittaja Jouko Mattila on kirjoittanut kirjan loppuun lyhyen luvun ”Koskeeko tämä meitä Suomessa?”. Hänen mukaansa osa Yhdysvalloissa tapahtuneesta on tapahtunut myös Suomessa, osa ei. Luonnollisesti, koska olemme kehityksessä Yhdysvaltoja jäljessä. Suomessa akateeminen työttömyys, palkkojen pienentynyt osuus BKT:sta 1970-luvulta lähtien ja osa-aikaisten työntekijöiden määrän nousu ovat tapahtuneet kuten Yhdysvalloissa. Sen sijaan tuloerot eivät ole Mattilan mukaan Suomessa yhtä suuret kuin Yhdysvalloissa. Silti Suomessa joka neljäs (25 %) kotitalous ansaitsee vuodessa yli 225 000 euroa ja neljäsosa alle 10 000 euroa. Siinäkin tuloeroa kerrakseen.

Kustannusosakeyhtiö Sammakko on tehnyt tärkeän työn saattaessaan Martin Fordin suomenkielisille lukijoille. Kulukoon se mahdollisimman monen kädessä.

10. touko, 2017

ROOMAN LOPUN SYYT

Maijastina Kahlos
Rooman viimeiset päivät
Otava 2016
285 siv.

Rooman loppu on kiinnostanut historioitsijoita, yhteiskuntatieteilijöitä ja filosofeja keskiajalta lähtien. Klassiseksi selitykseksi on muotoutunut näkemys, jonka mukaan Rooman lopun aiheutti henkinen rappio ja moraalinen alamäki sekä sotavoimista aiheutunut taloudellinen rasite. Roomaan kohdistui mm. kaikkien aikojen suurimmat kansainvaellukset. Niistä kehkeytyivät nykyiset kansallisvaltiot. Roomassa tapahtui myös merkittävä henkinen muutos. Hylättiin antiikin jumalat ja siirryttiin kristinuskon monoteistiseen jumalaan.

Maijastina Kahlos on tehnyt mielenkiintoisen matkan syvälle Roomaan ja puristanut sen lukemisen arvoiseksi kirjaksi. Epäilin otsikon ”Rooman viimeiset päivät” lupaavan liikaa. Onko Rooman pitkä historia kuvattavissa ”viimeisiksi päiviksi”? Kahlos kirjoittaa, että viimeisiä päiviä on useita, riippuen mihin se viimeinen asetetaan. Kulttuurisesti elämme edelleen Roomassa.

Vaikka koko Rooman elinkaari, tasavallasta viimeisiin keisareihin, on kirjassa esillä, keskittyy se myöhäisantiikin aikaan. Kahlos on kirjoittanut kaikkien luettavissa olevan kirjan. Esitietoja Roomasta ei tarvita. Ensimmäistä kertaa Rooman historiaan tutustuvan tulee olla kirjaa lukiessa kuitenkin tarkkana sen suhteen, mitä teksti kulloinkin käsittelee. On muistettava erottaa tasavallan aika keisarikausista, kuten myös antiikki, myöhäisantiikki ja keskiaika. Kirjoittaja ei voi korostaa näitä jokaisessa yhteydessä erikseen.

Keisariaikojen jakautuminen varhaiseen keisarikauteen, sen jälkeiseen keisarikauteen ja tosiasialliseen sotilaiden valtaan on oiva kuva Rooman kehityskaaresta. Rooman loppuvaiheessa sotilasjohtajien valitsemat keisarit vaihtuivat jopa kuukausittain. Heikkojen keisarien, sotilaiden vallan ja suurmaanomistajien verovapaus kytkeytyivät toisiinsa Rooman kulkiessa loppuaan kohti.

Rooman mennessä kahtia, Länsi-Roomaan ja Itä-Roomaan, niiden kehitys kulki erillään, vaikka alussa keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Länsi-Rooman viimeisen keisarin valtakausi päättyi vuotta 476, Itä-Rooman peräti tuhat vuotta myöhemmin.

Rooman historia on myös kristinuskon syntymisen ja levittäytymisen historiaa. Uskonnolla oli olennainen merkitys ihmisten arkeen ja maailmankuvaan antiikin maailmassa. Varhaisella keisarikaudella Rooma takasi rauhan valtakunnan eri osien välillä. Kaupankäynti ja matkustaminen oli turvallista. Ihmisten mukana liikkuivat tavat ja ajatukset. Keisariajan Rooma oli uskonnollisesti kirjava. Ei ollut mitenkään itsestään selvää, että kristinuskosta tuli Rooman valtauskonto. Vasta 400-luvulla se vakiintui osaksi valtajärjestelmää.

Roomalaiset eivät ottaneet uusia asukkaita ja heidän tuomia tapoja ja ajatuksia avosylin vastaan. Muut kansat olivat barbaareita, joiden kulttuurin nähtiin olevan omaan kulttuuriin verrattuna alemmalla tasolla. Ilmestyi tekstejä, jotka muistuttavat tämän päivän rasistisia kirjoituksia. Barbaareista kiersi listoja, joissa kuvattiin heidän huonoja ja hyviä ominaisuuksia. Juutalaiset olivat kateita, egyptiläiset viekkaita, hispanialaiset juoppoja, slaavit siivottomia, saksit typeriä jne. Kristinuskon leviäminen ei muuttanut roomalaisten asenteita ja hallintokäytäntöjä toisiksi.

Kun Rooma oli vahvimmillaan se eli rajojensa takaisten ryhmien kanssa samantapaisessa symbioosissa kuin nykypäivän Yhdysvallat. Rajan takaiset johtajat olivat riippuvaisia Roomasta ja sen taloudellisesta ja poliittisesta tuesta. Roomalaiset sekaantuivat heti rajan takaisten maiden asioihin, jos joku mahtimies nousi roomalaisten näkökulmasta turhan vaikutusvaltaiseksi. Näissä tilanteissa Rooma sysäsi paikallisen hallitsijan syrjään järjestämällä salaliiton, murhan tai sieppauksen. Kahloksen tekstiä on tältä osin mielenkiintoista verrata vaikkapa Tim Wernerin kirjoittamaan CIA:n historiaan.

Kokonaisuutena Rooma on upea osa länsimaisen ihmisen historiaa. Rooma elää edelleen. Siitä tuli ihanne Eurooppaan muotoutuneille uusille valtakunnille. Monet niistä halusivat olla Rooman perillisiä. Rooman keisarillinen kotka omaksuttiin useissa valtioissa. Siitä tuli mm. Itävallan keisarikunnan, yhdistyneen Saksan keisarikunnan ja Napoleonin Ranskan symboli. Venäjä otti käyttöönsä Itä-Rooman keisareiden kaksoiskotkan. Brittiläinen eliitti otti Rooman esimerkikseen ilman kotkaa. Pax Romanaa vastasi Pax Britannica.

Alun perin Rooman kotka oli ylijumala Juppiterin ja kreikkalaisen Zeuksen kotka. Halusimmepa tai ei, olemme tämän kotkan tyttäriä ja poikia. Kulttuurimme juuret on hyvä tuntea.

2. touko, 2017

KUN ASEET PUHUVAT

Jukka Kekkonen
Kun aseet puhuvat.
Poliittinen väkivalta Espanjan
ja Suomen sisällissodissa
Art House 2016, 507 siv.

Vaikenevatko lait, kun aseet puhuvat? Mikä on oikeuden kohtalo sisällissotien kaltaisissa vakavissa yhteiskunnallisissa kriiseissä? Ovatko kaikki sisällissodat yhtä raakoja ja verisiä? Voidaanko oikeudesta tai oikeudenmukaisuudesta lainkaan puhua näissä yhteyksissä? Entä muuttuuko tilanne sen jälkeen, kun yhteenotto ratkeaa jonkin osapuolen voittoon? Miten voittajat kohtelevat hävinneitä? Onko kansalaissovun rakentaminen sisällissodan jälkeen ylipäätään mahdollista ja jos on, millaisia toimia se edellyttää? Näihin kysymyksiin vastaa professori Jukka Kekkonen kirjassaan Kun aseet puhuvat.

Ensi vuonna Suomessa tulee sata vuotta sisällissodastamme, jota pidettiin siihenastisista maailman verisimpänä. Omakohtaisesti sisällissodan kokeneita ei enää ole. Meillä on kyky tarkastella vuoden 1918 sisällissotaa myös yleisemmällä tasolla. Yleisestä näkee paremmin yksittäiseen. Tähän Kekkosen monumentaalinen teos antaa mahdollisuuden.

Jukka Kekkosen ´Kun aseet puhuvat´ teos antaa erinomaisen perustan lukea ”yksittäisiin” paneutuvia kirjoja, joita on jo sadan vuoden muistovuoden merkeissä ilmestynyt ja tulee takuuvarmasti ilmestymään lisää.

Viime vuosisadan Euroopassa käytiin kaksi todella veristä sisällissotaa, Suomen ja Espanjan. Vaikka ne mittasuhteiltaan olivat erisuuruisia, niiden vertaaminen toisiinsa avaa näkemään veljessotien säännönmukaisuuksia. Ihminen toimii kulttuurisen ja poliittisen taustansa mukaisesti, mutta sodan tilanteissa samankaltaisesti. Niin Espanjassa kuin Suomessa silloiset lait joustivat niin, että joukkotuomiot olivat mahdollisia tehdä lain puitteissa. Kun vähäinenkin lainsuoja pääsi viimein esiin, myös teloitukset vähenivät.

Oikeustieteilijän näkökulmastaan Jukka Kekkonen kirjoittaa, että voittajat tuomitsivat ja käsittelivät hävinneitä itse määrittelemällään oikeudella. Suomessa totuuden määrittelivät valkoiset, Espanjassa nationalistit.

Kekkosen kirjan eräs ansioista on, että se esittelee Suomen ja Espanjan oikeudenkäytön pulmat sodan aikana ja sen jälkeen. Espanjassa nationalistit julistivat sotatilan ja panivat siihen vedoten toimeen välittömät massateloitukset valtaamillaan alueilla. Kenraalit kannustivat kaikkia terroriin, ”äärimmäiseen väkivaltaan” voitettuja kohtaan. Tarkoituksena oli aikaansaada pelon ilmapiiri ja siten lamaannuttaa vastarinta. Suomessa tällaisia sodan aikana tapahtuvia massateloituksia ei esiintynyt.

Hävinneet olivat enemmistönä sisällissodan uhreissa. Espanjassa kaksi kolmesta murhatusta kuului tasavaltalaisiin, Suomessa kolme neljännestä kuului vallankumouksellisiin eli Kekkosen sanoin punaisiin. Voittajien tavoite hillittömissä rangaistuksissa oli ankaran opetuksen antaminen. Jukka Kekkonen kirjoittaa, että ”opetuksissa” oli kyse poliittisista puhdistuksista.

Poliittisiin puhdistuksiin liittyy myös se, että hävinneen osapuolen orvoiksi jääneet lapset sijoitettiin ideologisesti vuorenvarmoihin voittajien koteihin. Espanjassa orpojen lasten kohtalo nousi yleiseen keskusteluun kymmenen vuotta sitten. Suomessa asiasta on edelleen vaiettu. Muutama sata punaisten orpoa sijoitettiin valkoiseen kotiin, useimmiten Etelä-Pohjanmaalle. Jukka Kekkonen ei orpokysymyksestä kirjoita. Poliittisesta puhdistuksesta puhuttaessa myös tämä on syytä muistaa.

Kekkonen kirjoittaa, että opettamisessa ja poliittisissa puhdistuksissa Espanjassa mentiin Suomea pidemmälle. Tasavaltalaisten omaisuutta takavarikoitiin valtiolle ja kapinallisia nöyryytettiin. Monissa tapauksissa heidät ajettiin kaljuiksi ja marssitettiin voittajia edustavien väkijoukkojen pilkattavaksi. Toreilla hävinneille pakkojuotettiin ensin risiiniöljyä ja pakotettiin sitten pysymään kaikkien töllisteltävinä. Suomessa tämänkaltaista nöyryyttämistä ei esiintynyt.

Vanha totuus on, että sotien ensimmäinen uhri on totuus. Tunnemme tämän myös nykyajasta. Uutisointi palvelee Ukrainan ja Syyrian sodissa ”oman osapuolemme” lännen tarpeita. Sotaakäyvissä maissa laki ja oikeus kärsivät haaksirikon.

Suosittelen Jukka Kekkosen kirjaa jokaiselle, joka on kiinnostunut vuoden 1918 sisällissodastamme, historiasta ja ihmisoikeuksista. Kekkosen kirja on erityistä herkkua, koska se on oikeustieteilijän kirjoittama.

5. tammi, 2017

SANAN PAINO, RUNOUDESTA

Rita Dahl
Sanan paino
kirjoituksia poetiikasta ja politiikasta
Kustantamo Tarke, 2016
217 siv.

Valtamedia on luopunut sille kuuluvasta sivistystehtävästä. Muu media on markkinoiden vallan alla jäänyt marginaaliin. Snellman olisi tilanteesta kauhuissaan. Runous on muutoksen myötä puristuksessa. Sitä ei juuri esitellä ja runouden kritiikki on museoitu. Moni huomion arvoinen runoilija jää pimentoon, yleisön ulottumattomiin.

Jotain tällaista tuli ensimmäisenä mieleeni lukiessani Rita Dahlin runoeeposta ´Liikennevaloja eksyneille´ (Kolera 2015). Dahl viiltää eepoksessa auki yhteiskunnallisia rakenteita aforismin, runon, proosan ja kollaasien metodein.

”Mies käveli Nevskij Prospektiä, hän olisi voinut kävellä missä tahansa, kun kivi sattui päähän. Runoilija raahautui seiniä pitkin ensimmäistä baaria kohti. Hän kurkotti kättä kohti oven kahvaa, mutta ovi läimäistiin nenälle. Kansalainen talletti kaiken sukan varteen ja heitti rammoille vain kolikoita. Hän oli ensimmäinen, jolle ei käynyt kuinkaan. Tämä tarina ei opeta mitään, vain sen, että kiviä putoaa päähän missä tahansa. Henkilöt kyllä ovat tosia. Älä usko naapuriasi!”

´Liikennevaloja eksyneille´ runojen aiheet kattavat nykyihmisen elämän useita alueita.  Monikerroksinen eepos houkuttelee palaaman sen teksteihin ja teemoihin uudelleen. Aistin kokonaisuudessa latinalaisamerikkalaista yhteiskunnallisesti osallistuvaa tekstiä, mutta myös perinteistä suomalaista kaihoa, ”Käyn varjoisiin lehmuksiin / onnen hehku kengissäni…” Runojen lukemisen jälkeen minun oli pakko jatkaa kirjailijaan tutustumista.

En tiennyt mitään henkilöstä nimeltä Rita Dahl. Siispä hämmästyin kun google kertoi hänen olevan vantaalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut viisitoista teosta, toiminut kääntäjänä ja toimittajana sekä on Pessoa-tutkija. Koska en ollut tästä kirjailijasta aikaisemmin kuullut, minä olen tältä osin joko sivistymätön tai sitten Dahl kuuluu heihin, jotka nykyisessä kustannusilmapiirissä tahtovat jäädä marginaaliin ja siten tuntemattomiksi.

Rita Dahlin viimeisintä, ´Sanan paino, kirjoituksia poetiikasta ja politiikasta´, lukiessa käy selväksi, että hän on portugalilaisen kielialueen asiantuntija. ´Sanan painossa´ ”lähiluennassa” ovat Jose de Saramago, Wilmar Silva, Alberto Pimenta, mutta myös tanskalais-norjalainen Aksel Sandemose.

´Sanan paino´ käy lähes oppikirjasta aloitteleville kirjailijoille ja runoilijoille. Dahl esittelee vaihtoehtoisia runouden muotoja. Hän pitää kuluvaa vuosikymmentä uudistuvan runouden kukoistavana aikana. Hän esittelee mm. ”äärimmäisen poliittisen” runouden muodon Flarfin, joka perustuu tietoverkoista löydettyyn kielimateriaaliin. Flarf on rumaa, epäesteettistä ja epärunollista, joka sisältää kirosanoja ja muuta ”alhaisena” pidettyä kieltä ja tuo sen tasa-arvoisena hallinto- ja tieteellisen kielen rinnalle. Flarfin ansiona on erilaisen kieliaineksen demokratisoiminen. Näin se heijastaa vahvistuneen luokkayhteiskunnan eriarvoisuuden poistamisen tarvetta demokratian keinoin. Flarf on eräs tämän hetken kapinarunouden muoto.

Dahl on parhaimmillaan kirjoittaessaan runoudesta ja sen yhteiskunnallisista tehtävistä. Hän näkee kirjallisuuden yhteiskunnallisen todellisuuden muodostamaa taustaa vasten. Se sopii hyvin eteläamerikkalaisen kirjallisuuden tuntijalle. Dahl haluaa mennä ilmiöiden taakse, nähdä yhteiskuntaa ohjaavat voimat ja paljastaa ne. Tämä realistinen ote ei tietenkään viehätä ruusujen ja orvokkien loistosta kirjoittamaan ihastuneita. Kukat kuihtuvat, mutta yhteiskunnallinen todellisuus on totta aina. Runouden tehtävä on aina ollut yhteiskunnallinen muutos ja sen kuvastajana sanan kehittäminen.

Parhaimmillaan Rita Dahl on kirjoittaessaan runosta. Lukija lähes kuulee kuinka Rita hengittää runoa. Hän on käynyt imemässä runouden ilmaa Välimeren maissa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. ”Runon synnyinsijat vaikuttavat kieleen, rytmiin ja hengitykseen”, hän toteaa. Dahlin mukaan esimerkiksi Nicaraguan kaltainen maa on otollisempi runoudelle kuin Suomi. Täällä ”hulluudelle ei ole sijaa kuin kaduilla tai sairaaloissa”.

Dahl kirjoittaa, että hyväksi runoilijaksi tuleminen edellyttää runouteen perehtymistä, tulkintakyvyn jatkuvaa kehittämistä, jatkuvaa kirjoittamista sekä kykyä tietynlaiseen itsekritiikkiin ja –arvioimiseen. Yhdyn näkemykseen. Itse lisään, että toisaalta ns. kansan syvistä kerroksista nousee runoutta, joka on tärkeää sanomansa puolesta. Aina sisältö ja muoto eivät ole tasapainossa. ”Ihmisten luova itseilmaisu on tärkeää”, aivan kuten myös Dahl toteaa.

Ammattikirjailijoiden ja amatöörien ero tulee ´Sanan painossa´ erityisen voimakkaana esiin. Mielestäni jopa häiritsevän voimakkaana. Tai sitten Dahlin tarkoitus on tätä kautta nostaa esille kysymys runoilijoiden ja kirjailijoiden toimeentulosta. Marginaaliin jäävät ammattilaiset, kuten Dahl, joutuvat käyttämään kohtuuttomasti energiaa toimeentulojärjestelyihinsä. Se energia – ja luovuus – on kirjoittamisesta pois. Apurahajärjestelmät on kehitetty tätä ongelmaa korjaamaan. Ne saavat Dahlilta rankkaa kritiikkiä. Hänen mukaansa apurahajärjestelmät lämpiävät sisään.

Dahlin mukaan runoudelle on jätetty kielenuudistustehtävä, koska runous ei kuitenkaan myy. Näin ilmeisesti on, mutta eikö myynti ole kirjallisuuden tason – ainakin ainoana - perusteluna ylipäänsäkin huono. Kun Dahl sanoo kielellisen kunnianhimon olevan runouden ainoa ase kulutuksen hallitsemassa maailmassa, niin siinä runouden mitta on sanottu. Markkinointiin perustuvassa yhteiskunnassa kaikki syvällisyys tahtoo jäädä toissijaiseksi, ei vain runous. Yhteiskunnan sivistystasosta kertoo paljon, että kirjailijoiden enemmistö kuuluu köyhälistöön.

Jokaisen alkutaipaleella olevan runoilijan ja kirjoittajan kannattaa lukea ´Sanan paino´. Pidemmälle ehtineet kirjoittajat voivat vahvistaa asemoitumistaan kirjallisessa kentässä pohtimalla kirjan esiin nostamia teemoja. Tämä kirja olisi ansainnut kustannustoimittajan ja näkyvän esillepanon markkinoilla.

Rita Dahlin teoksen läpi kulkee kysymys mitä on ”uusi” välittäminen, solidaarisuus, ja miten se voisi näkyä kirjallisuudessa ja runoudessa. Kysymys on hyvin ajankohtainen, koska maapallolle on syntynyt ennen kokematon yhtenäiskulttuuri, joka panee ihmiset olemaan erilaisia samalla tavalla, ajattelemaan samoin kategorioin ja palvomaan yhtä ja samaa jumalaa, pääomaa ja sen valtaa.

”Orgiat helvetissä on neutraalin ylistyslaulu”, kirjoitti brasilialainen Clarice Lispector jo viisikymmentä vuotta sitten (Passio, Rakkaus G.H:n mukaan, Teos 2014). Jotain neutraalisuuden ja tasapaksuisuuden rikkovaa anarkiaa nykyisen yhteiskunnallisen hegemonian purkaminen edellyttää. Rita Dahl soittaa hyvin uudistusten lähteiden säveliä. Tutustukaa ihmeessä. Kuva: Rita Dahl Kapinarunoillassa 4.11.2016. Hän lausuu runonsa Uppoava Eurooppa.

6. joulu, 2016

INNOSTUNEITA EI VOI PYSÄYTTÄÄ

Mona Särkelä-Kukko (toim.)
Ihmiset kun innostuu,
niitä on vaikea pysäyttää
Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä
Setlementeissä
Setlementtiliitto 2016
87 siv.

Mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan on ihmiselle välttämätöntä. Sen mukaisesti syntyy yhteisöön kuulumisen ja mukana olemisen tunne. Yhteiskunnat ja lähiyhteisöt pysyvät kasassa sitä paremmin mitä lujemmin ihmiset osallistuvat yhteisten asioiden hoitamiseen. Yhteiskunnassa kulloinkin vallitseva asenneilmapiiri joko vahvistaa yksilön osallisuuden kokemuksia tai heikentää niitä. Myös yhteiskunnan rakenteilla on vaikutusta ihmisten ulkopuolisuuden kokemuksen syntymiseen.

Osallisuus ei ole pelkkää mukana olemista. Se on mahdollisuuksia tuottaa erilaista toimintaa. Ihmisten aktiivinen toiminta on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Toimijuus on noussut yhteiskunta- ja sosiaalitieteissä erityisen suuren huomion kohteeksi 1990-luvulta alkaen, kirjoittaa kirjan toimittaja Mona Särkelä-Kukko. ”Keskustelut yksilön, rakenteiden ja yhteiskunnallisten lainalaisuuksien välisistä suhteista ovat sinänsä tuttuja jo sosiologian klassikoista lähtien, mutta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana toimijuudesta on käyty erityisen kiivasta tutkimuksellista keskustelua uuden vanhuustutkimuksen kentällä.”

Osallisuuden kokemisella voi olla fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia esteitä. Fyysinen esteettömyys on tila, jossa rakenteelliset esteet eivät rajoita ihmisten elämää ja osallistumista toimintaan. Esimerkiksi ikääntyneiden ja toimintarajoitteisten fyysistä esteettömyyttä voidaan edistää apuvälineiden, uusien toimintatapojen, fyysisten järjestelyjen ja toisten ihmisten avulla.

Sosiaalinen esteettömyys merkitsee toimivia vuorovaikutusverkostoja, jotka luovat turvallisuuden ja kuulumisen tunteita. Ihmiselle on tärkeää kyetä hallitsemaan omaa elämäänsä ja itselleen tärkeitä asioita.

Särkelä-Kukon toimittama kirja paneutuu nimenomaan ikääntyneiden ihmisten osallisuuteen. Tämä näkökulma avaa kaikille ikäryhmille osallistumisen keskeiset ehdot. Kun ikääntyneille ja toimintarajoitteisille luodaan suotuisat osallistumismahdollisuudet, paranevat ne myös nuoremmille ja toimintakykyisemmille. Esteettömyys on kaikkien ikäryhmien yhteinen etu.

Särkelä-Kukko siteeraa erästä gerontologian gurua, Jyrki Jyrkämää: ”Toimijuutta ilmentävät osaamisen ja kykenemisen, täytymisen ja voimisen sekä haluamisen ja tuntemisen modaaliset ulottuvuudet eri tavoin ja eri asioiden suhteen yhteydessä ikään, ajankohtaan, ikäryhmään ja sukupolveen kuulumiseen sekä kulloiseenkin paikkaan ja tilaan.” Tässä modaliteeteilla tarkoitetaan toimijuuden ainesosia, osata, kyetä, haluta, täytyä, voida ja tuntea. Toimijuus muodostuu näiden modaalisten ulottuvuuksien yhdistelmänä, niiden keskinäisenä dynamiikkana. Modaliteetit sijoittuvat aina joihinkin tiettyihin konteksteihin ja reunaehtoihin.

Toimijuutta ei voi olla tyhjiössä.

On tärkeää miettiä ovatko yhteisölliset toimintamuodot avoimia kaikille, vai sulkevatko ne piiloisesti ulos vaikkapa sosiaaliluokan, toimintakyvyn, uskonnon tai kulttuuritaustan perusteella. Ikääntyneisiin kuuluu useita eri ikäluokkia, kokemuksia, toimintakykyä ja näkökulmia. Ikääntyneenä oleminen on erilaista vähävaraiselle, yksinäiselle, maaseudulla asuvalle miehelle kuin läheisessä perhe- ja sukuyhteydessä elävälle keskiluokkaiselle naiselle.

Setlementtiliitossa Raha-automaattiyhdistyksen tuella tuotettu kirja käsittelee ikääntyneiden osallisuutta teoreettisesti ja käytännön esimerkein. Yhteisöllisyydellä, vertaisuudella, yksinäisyydellä ja monilla tunteilla on kirjassa oma lukunsa.

2000-luvulla tapahtunutta ikääntyneiden lisääntynyttä köyhtymistäkään ei ole unohdettu. Köyhyys on lisännyt häpeän kokemuksia, stressiä, ihmissuhdeongelmia, yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Ne ovat kaikki tekijöitä, jotka rapauttavat yhteiskuntaa koossa pitävää yhteisöllisyyttä.

”Ihmiset kun innostuu, niitä on vaikea pysäyttää” on kirja, jossa esitetään osallisuuden ja yhteisöllisyyden keskeiset tekijät. Se on toimiva käsikirja jokaiselle kansalaisjärjestössä toimivalle.

Kirja löytyy ilmaiseksi ladattavana http://setlementti-fi-bin.directo.fi/@Bin/70fba08f350f5e5630fcf7f2c7e5273b/1480918495/application/pdf/1411765/Ihmiset%20kun%20innostuu%20niit%C3%A4%20on%20vaikea%20pys%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4.pdf