Blogi

13. helmi, 2019

MAHDOLLISUUS KAIKILLE

Säde Tahvanainen esittelee ´Mahdollisuus kaikille´ kirjaa ensimmäisessä julkistamistilaisuudessa Koivukylän kirjastossa Vantaalla 12. helmikuuta.

Suomalaiset ovat marssineet kehitysmaasta sivistysyhteiskunnaksi. Köyhäinhoidosta hyvinvointivaltioksi. Se on tehty määrätietoisella politiikalla.

Niin hirvittävän raaka ja tuhoava kuin 40 –luvun sota –aika oli, sen jälkeinen sotainvalidien huoltotarve kehitti sotainvalidihuollon kautta sosiaalijärjestelmäämme ja sotaorpojen huoltotarve sekä lapsikuolleisuus loi ennaltaehkäisevän sosiaali– ja terveyspolitiikan perustan.

Suomalaisen sivistysyhteiskunnan perustaan taas vaikutti Euroopan ja Suomen talouden kasvu sotien jälkeen. Meille raskaat sotakorvaukset olivat lopulta siunaus metalli –ja puuteknologian kehittymisen kannalta. Se loi pohjan tulevaisuuden teknologiayhteiskunnan osaamisellemme.

Pekka Kuusi sosiaalipolitiikan ja talouden yhdistäjä

Sotien jälkeen Suomi oli yhä maatalousvaltainen maa ja jäljessä Euroopan taloudellisten mahtien sekä Pohjoismaiden kehityksestä. Sosialidemokraattinen ajattelija Pekka Kuusi nosti tämän esille.

Kuusi kirjoitti teoksen 60 –luvun sosiaalipolitiikka, joka oli aikansa bestseller. Teoksesta otettiin viisi painosta. Kysyntä oli valtavaa, sillä sosiaaliset työväen elinolosuhteet olivat yhä kehnot ja sosiaaliturva kehittymätöntä.

Kuusen ansio oli tuoda sosiaalipoliittiseen ajatteluun sosialidemokraateille vielä tänäkin päivänä ominainen ajatus talouden ja sosiaalipolitiikan suhteesta. Oikein hoidettu sosiaalipolitiikka luo talouskasvua ja suhdannepolitiikalla voidaan tasoittaa talouden vaihteluita sekä niiden vaikutuksia yksilöiden elämään.

Mielenkiintoista oli, että Kuusen ajattelun takana ei vielä tuossa vaiheessa ollut perinteinen työväenliike, vaan liikepankit, kuten KOP ja vakuutusyhtiöt. Mauno Koivisto vaikuttui ajattelusta ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Waris vaikutti Kuusen näkemyksiin vahvasti. Ay –liike ja työväenliike yhtyivät kuitenkin aika pian tähän ajatteluun.

Haluttiin murtaa kierre ”köyhyys kasautuu köyhille ja rikkaus rikkaille”. Oli tehty havainto, että kansat, jotka olivat toteuttaneet tulontasausta, olivat vaurastuneet. Myös aktiivisesta työllisyyspolitiikasta tuli vahva talouden ja yhteiskuntapolitiikan väline. Naisten rooli työelämässä korostui. Tästä teemasta kirjassamme kirjoittaa työelämäasiantuntija Matti Ahtiainen.

Suhdanteiden tasaaminen

Kausi– ja suhdannetyöttömyys oli yleistä erityisesti rakennusalalla ja maataloudessa. Toki on sitä yhä. Tarvittiin sosiaaliturvaa tasoittamaan taloutta. Muistan 70 –luvulla oman muurari–isäni työllisyys - työttömyysvaihtelut ja taloushuolet. Hän katsoi kaikki uutiset ja aina ilahtui, kun valtio oli päättänyt panostaa rakentamiseen lisää rahaa suhdannetilanteen tasoittamiseksi.

Suhdannepolitiikasta tulikin vuosikymmeniksi suomalaisen talouden perusprinsiippi. Kuten muistamme, se ei aina toiminut ideaalisti, 1990 –luvun romahdus osoitti, kuinka sitä edeltävä rahamarkkinoiden vapauttaminen hoidettiin epäonnistuneesti.

Paluuta devalvaatiokauteen ei meistä kukaan varmaan haikaile, mutta on syytä kysyä: ”Harrastetaanko enää aidosti suhdannepolitiikkaa?” Kuinka monien vaalien alla olette kuulleet valtionvarainministeriön ”riippumattomien” virkamiesten sanovan: ”Nyt on laskusuhdanne, annetaan valtion hiukan velkaantua ja tasoittaa suhdannetta?”

Suhdannepolitiikan ja hyvinvointivaltion yhteydestä kirjassamme lisää kansanedustaja Erkki Tuomiojan kirjoittamana.

Miten suomalaiset voivat

Voimme keskimäärin hyvin. Olemme keskiverto kansa, keskiverto tuloinemme ja keskiverto elämäntapoinemme. Emme halua eriarvoisuuden kasvavan ja maksamme mielellämme keskivertoa korkeampaa veroakin, jos saamme sille riittävästi vastiketta. Viime aikojen vanhuspalvelukohu lienee vahvistanut tätä hyvinvointivaltion huolta kantavaa näkemystä. Emme halua jättää ihmisiä heitteille.

Köyhyydestä puhutaan paljon. Köyhyys liittyy pärjäämiseen yhteiskunnassa, on mahdollisuuksien tasa–arvon rajoittumista kulttuuristen tai yhteiskunnallisten rakenteiden vuoksi. Köyhyydessä on myös kyse rahasta, paljonko sillä hyödykkeitä tai palveluita saa.

Eriarvoisuuden käsite liittyy tasavertaisuuden periaatteen rikkoutumiseen. Eriarvoisuutta siedetään paremmin kuin köyhyyttä. Köyhä on länsimaissa henkilö, jonka tulot ovat alle 60 keskimmäisestä tulosta.

Suomalaisista lapsista noin 90 % kokee pärjäävänsä hyvin. Suomi on korkealla hyvinvointia mittaavissa kansainvälisissä vertailuissa. Huono–osaisuuden lisääntymistä selittää hyvinvoinnin lisääntyminen, josta kaikki eivät ole päässeet osalliseksi. On syntynyt periytyvää sukupolvista köyhyyttä.

Eläkkeensaajista noin puolet kokee jonkinlaisia tulovaikeuksia ja 10 prosentilla on vakavampia vaikeuksia. Noin 12 prosenttia on joutunut tinkimään lääke- ja terveysmenoista.

Köyhyysongelmiin on puututtava. Juho Saaren eriarvoisuustyöryhmän raportti on hyvä pohja seuraavan hallitusohjelman laadinnalle, siihen on saatava köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen keskeiseksi politiikka –ohjelmaksi.

Mielestäni kunnianhimon tasoa on nostettava. Ilman rahaa ei köyhyys poistu, tarvitaan merkittävä korotus eläkkeisiin, ostovoiman turvaaminen mm. verotuksen keventämisen kautta sekä panostuksia niin köyhien lapsiperheiden palveluihin kuin vanhuspalveluihin. Kirjassamme eläkeläisköyhyydestä kirjoittaa sosiaalineuvos Veikko Simpanen ja ikäihmisten sosiaalisen pääoman merkityksestä yhteiskunnallemme kirjoittaa toinen kirjamme toimittaja Jussi Särkelä. Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta kirjassa puhuu europarlamentaarikko Miapetra Kumpula –Natri.

Onnellisuus ja hyvinvointi

Arvostettu sosiaalipolitiikan professori Juho Saari on tutkinut köyhyyttä, sosiaaliturvan ja eriarvoisuuden yhteyttä toisiinsa. Ne korreloivat voimakkaasti. Turvatulla toimeentulolla ihminen tuntee itsensä onnellisemmaksi. Tämän osoitti juuri myös perustulokokeilu. Työllistymistä se ei edistänyt, mutta hetken huokaisu sosiaaliturvaviidakossa kahlaamisesta sai tuntemaan olon onnellisemmaksi.

Sosialidemokraatit kannattavat sosiaaliturvan yksinkertaistamista. En mene syvällisemmin malliin, sillä voitte lukea sen tästä kirjasta entisen Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön, nykyisen Merimieseläkekassan toimitusjohtaja Kari Välimäen kirjoittamana.

Opetus avain mahdollisuuksien tasa -arvoon

Olemme ylpeitä suomalaisesta koulutuksesta. Kuten hyvinvointivaltion isäksi voitaisiin nimetä sosialidemokraatti Pekka Kuusi, suomalaisen peruskoulun isä on itseoikeutetusti R. H. Oittinen, myös sosialidemokraatti. Hän toimi pitkään kouluhallituksen pääjohtajana ja sosialidemokraattisen opetuspolitiikan muotoilijana.

Oittisen unelma oli luoda tasa-arvoinen peruskoulu. Hänen johtamansa kouluohjelmakomitea ehdotti jo 1958 yhtenäiskoulua. Suuren vastustuksen vuoksi tavoite kuitenkin toteutui vasta 1972. Tosin paljon pidemmälle edenneellä mallilla, jossa ei enää ollut niin voimakasta linjajakoa.

Peruskoulu on ponnistanut säätelyn ajasta liberalisoinnin kautta digiloikka –aikaan. Opetussuunnitelmauudistuksiin, jotka jakavat opetusväen mielipiteet vahvasti. Erityisen tuen tarpeen lisääntyminen ja integraatio kuohuttaa yleisopetuksen puolella.

Puolueet kinastelevat oikeista keinoista tukea lapsia ja nuoria: aikaistetaanko esikoulua vai laajennetaanko oppivelvollisuutta?

Minusta voidaan tehdä både och. Mutta tämä ei riitä. Ei lapsi ole sen kypsempi oppimaan aikaistamalla varhaiskasvatusta. Lapsi on kypsä oppimaan, kun oma kehitys on siinä vaiheessa. Pojilla monesti vuoden–kaksi myöhemmin. Pelkällä oppivelvollisuuden pidennyksellä ei myöskään korjata tilannetta. Tarvitaan aikaa kypsyä. Kypsyttämö esi –ja alkuopetusvaiheeseen, jossa voisi olla yksilöllisesti riittävän pitkään oppimassa perusasiat hyvin. Hankkimassa hyvä itsetunto koululaisena. Lisäksi voisi olla 4 -9- luokkalaisten oma nivel, jossa yhdistettäisiin aineenopettajien ja luokanopettajien osaaminen tiimityöksi nykyistä paremmin. Erityisopetusta koskevan ns. kolmiportaisen tuen byrokratiaa tulisi myös purkaa.

Arvoisa yleisö

Kestävä kehitys ja ilmasto on myös kuuma yhteiskunnallinen kysymys. On päivänselvää, että sosialidemokraatit tukevat ilmastomyönteistä politiikkaa. Kestävän kehityksen teemoista kirjoittaa Kaarin Taipale ja puolustuspuheenvuoron ilmastopolitiikalle olen kirjoittanut itse.

Asuminen on ihmisen elämän kannalta tärkeä teema, kuten myös järjestöjen rooli yhteiskunnassa. Näistä teemoista ovat kirjoittaneet maaherra Pirjo Ala –Kapee ja ensi– ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä. He puhuvat täällä tänään.

Tervetuloa tilaisuuteemme. Toivon, että kirja kuluu mahdollisimman monien käsissä. Hyvinvointivaltiota ei ole kirjallisesti päivitetty pitkään aikaan. Me olemme sen nyt tehneet.

1. tammi, 2019

Vaalivuosi starttaa

Vuosi 2019 on politiikan supervuosi; keväällä eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit, syksyllä kenties vielä maakuntavaalit. 

Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen suunta, valitaan pääministeripuolue. Mutta muuttuuko suunta vai annetaanko valta entisille hartioille?

Ihmisten poliittinen muisti on noin kolme kuukautta. Eli tammikuun lopulla näemme miten kilpajuoksun asetelma alkaa julkisuudessa muotoutua - kuinka kiiltokuvatehtaat saavat suollettua kauniita ja kivoja ajatuksia ihmisten mieliin vaalipäiväksi. 

Niin. Ihmiset äänestävät yleensä tunteillaan. Se, joka tunteet saa puolelleen vaalipäivää edeltävinä viikkoina, on voittaja. 

Tutkimuksen, faktan ja järjen ääni ovat yhteiskunnassa korkealle arvostettuja seikkoja. Vaaliväittelyissä niiden paras asiantuntija ei välttämättä pärjää. Trumpismi, ylimielinen tunteellinen populismi, näyttää purevan paremmin. Olipa asiat hoidettu vaikka kuinka päin himpulaa, voittajana saattaa vaalipäivänä keikistellä sama vastuunkantaja, joka sai kaikesta kuonasta huolimatta hurmattua kansan hetkeksi vaalialttarilla. 

Kuinka siis faktaorientoitunut politiikan peruspuurtaja voi näissä pidoissa keväällä pärjätä? Faktoilla. Asiantuntemus, osaaminen ja järki ovat kaikesta huolimatta vaaliuurnilla parhaat eväät. 

Valistunut äänestäjä haluaa tulla vakuuttuneeksi siitä, että edustaja hoitaa osaavasti asioita ja tekee sydämellään työtä arvojensa puolesta. Mutta tämäkin päätös tehdään tunnepohjaisesti, nimittäin tunteella siitä, että ”ehdokas on asiantunteva ja osaa hoitaa yhteisiä asioita”. Kampanjan tulee voittaa nämä tunteet puolelleen.

- Ehkäpä Sipilän hallituksen hapuilevan kauden jälkeen tahdotaan puikkoihin taas faktoihin nojaavaa politiikkaa. Oikeudenmukaisuuden puolesta toimivia edustajia. 

Omalta osaltani kampanjoin asiaosaamisen puolesta. Toivon, että ihmiset arvostavat jälleen huolellista valmistelua ja tylsältäkin tuntuvaa paperinmakuista lainsäätämisprosessia. Myyvillä lehtiotsikoilla voi lämmittää saunan, mutta perhettä sillä ei ruokita. 

Politiikassakin tarvitaan sitä valiokunnassa puurtavaa rivikansanedustajaa, joka oikeasti perehtyy esityksiin ja joka hoitaa pienen ihminen asioita, kun nämä ottavat yhteyttä. 

Omalta osaltani tarjoan noin 30 vuoden politiikan osaamiseni käyttöön ensi keväänä. Olen päättäjänä nuoruusvuosia kokeneempi ja tehokkaampi vaikuttaja. Lama -aikaan 22 -vuotiaana edustajaksi tultuani opin arvostamaan pitkäjänteistä valmistelua. Työskentelin sivistysvaliokunnassa 12 vuotta, ympäristövaliokunnassa 8 vuotta, toimin puolueen johtotehtävissä ja eri järjestöissä.

Nyt 46 -vuotiaana erityisluokanopettajana katselen maailmaa myös tavallisen arjen tasolta, olen saanut paljon eväitä vaikuttamistyöhön. Vantaan kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan roolissa olen työni rinnalla hoitanut paikallisesti tärkeitä asioita ja neuvotteluja eteenpäin.

Työtä ja sitkeyttä politiikka vaatii. Sen panoksen lupaan antaa kansanedustajan tehtävään. Vaalipäivä 12.4.2019 on jo ovella.

Hyvää Uutta Vuotta!

Vantaalla 1.1.2019
Säde Tahvanainen

-osaaja-

3. loka, 2018

Sanelulla lapsi ärtyy -niin myös ay -liike

Erityisluokanopettajana joudun päivittäin pohtimaan keinoja ratkaista huonosti käyttäytyvän nuoren käytösongelmia. Ymmärtävä ote, neuvottelu ja toisaalta sopivan napakka tyyli puree. Sanelu sen sijaan sytyttää ison roihun. 

Sama psykologinen reaktio pätee työelämässä. Kuka tahtoo niellä vaikeat asiat pakolla ja sanelulla? Kuka tahtoo johtajan vain määräilevän työpaikalla? 

Ymmärrettävästi ay -liike on ollut hallituksen sanelupolitiikasta takajaloillaan. Irtisanomissuojaa halutaan heikentää kuuntelematta työntekijäpuolen näkemyksiä. Myös monet pienyrittäjät ovat ihmeissään eivätkä tue esitystä. 

Vaikutusarviot vaikuttavat epämääräisiltä. Erikoiselta kuulostaa mm. väite, että irtisanomissuojan heikennyksellä ”luotaisiin jopa 20 000 työpaikkaa”. Pullahtaako ”piilevä työvoimatarve” pintaan vain siten, että työntekijän voi irtisanoa nykyistä heiveröisemmin perustein?

Työmarkkina -asiantuntijat ja tutkijat ovat myös ymmällään. Kuuntelin radiosta kuinka työoikeuden professori totesi ”vasta vuosien päästä saatavan uuden irtisanomiskynnyksen oikeudellinen tulkinta, oikeudenkäyntien seurauksena”. 

OMG sanoisin nuorison termein. Todellako tätä yksityisyrittäjät ja työnantajat tahtovat? Tuskinpa. Työelämän selkeät pelisäännöt ovat kaikkien meidän etu. Ne ovat luoneet vakautta ja suojaa.

Maan hallitus on perunut kuluneella vaalikaudella ison tukun kehnoksi todettuja esityksiä. Nyt olisi aika perua myös tämä. Yritys muuttaa esitys hyväksyttävämmäksi supistamalla rajaa 20 hengen yrityksistä alle 10 henkeä työllistyviin, ei tilannetta paranna. Kaikella järjellä ajatelle tästä muutoksesta ei ole myöskään suurta hyötyä. 

Pienillä yrityksillä ei ole resursseja lähteä laajoihin ja riskialttiisiin selvityksiin ”mahdollisen irtisanomiskynnyksen täyttymisestä”. Työntekijä taas ei uskalla noin pienissä yrityksissä käyttää nytkään kovin innokkaasti ”liiton apua”. Onhan työnantajaa kohtaa tunnettu tunnetason lojaliteetti sitä suurempi mitä pienempi yritys on. 

Sovitaanko, että hallitus peruu kehnon esityksensä, istuu työelämäasioissa neuvottelupöytään ja kuulee eri osapuolia. Vuoropuhelun kautta syntyy ongelmiin parhaiten ratkaisuja!

Säde Tahvanainen

- osaaja

http://sadetahvanainen72.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261973-sanelulla-lapsi-artyy-niin-myos-ay-liike

27. elo, 2018

Opettajan arkea

8.8.2018 21:54 Säde Tahvanainen

Uusi Suomi, blogi

Koulut alkavat. Tämän open työ alkoi veso -päivien merkeissä ja myös rätti kädessä sekä pulpetteja nostellen. Puunasimme kiireellä paikkoja kuntoon. Pieniä ja isompia koululaisia kirmaa torstaina taloon.

Koulumme oli muuttokuvioiden vuoksi lähes kaoottisessa tilassa kahta päivää ennen oppilaiden tuloa. Opettajien säntillisyydellä saatiin kaikki valmiiksi viime hetkellä. Tottakai opetusta on hyvän aikaa valmisteltu syksyä varten muutoinkin, kukin oppilaidensa tarpeiden mukaisesti.

Meille opettajille kaoottinen työn aloitus muistuttaa kuinka niukkuuden jakaminen on perusopetuksen arkea. Toki varmasti myös muilla työpaikoilla. Avatakseni opettajan työn arkea ajattelin kuitenkin kertoa muutaman esimerkin resursseista, varsinkin, kun kikyn varjolla ”paisuvaa julkista sektoria” syytetään paisumisesta.

Rättisulkeiset meillä oli, koska luokkahuoneen muutoksen vuoksi syntyvän kaappien ja lokerikkojen siivoustarpeen hoitaa opettaja itse; saa taikoa jostain pesuaineetkin. Siivooja ei voinut luovuttaa tilkkaakaan, kemikaaliasetus kuulemma kieltää. Siivousluutun sain sentään kerjättyä talon puolesta. Onneksi kotitalousopelta löytyi lopulta pullo yleispesuainetta.

Toimistotarvikkeet on myös menokohta, jota ei oikeasti koulujen budjetissa ole. Hajonneen nitojan tilalle ei löydy uutta, joten ehkä tuon kotoa. Parempi tuoda myös vanhoja muovitaskuja ja klemmareita, sillä ne ovat luksuhyödykkeitä. Tosin varsin tarpeellisia asiapapereiden säilyttämisen kannalta.

Lyijykyniä on tunnetusti aina mitoitettu yksi per oppilas. Jotta selviäisin erityisluokan arkityön aineellisista tarpeista hamstraan kymmenen ylimääräistä lyijykynää pahan päivän varalle. Emme anna kyniä kotiin, jonne ne unohtuisivat. Antamalla kynät päivän aluksi ja keräämällä ne päivän päätteeksi pois säästyy kyniä ja kumeja pitkälle talveen. Talven mittaan tällä setillä pärjätään, jos ei satu kovin monta ”pahaa päivää”, jolloin kynä katkeaa raivonpuuskassa. Sen verran oli kouluun ostettu myös muita kirjoitusvälineitä, että uskallan lisäksi ottaa pari mustekynää ja muutaman muistilehtiön.

Entäs kirjat ja muut aineistot? Enimmäkseen on tultava toimeen pyhällä hengellä. Jos aineistohankintojen arvo liikkuu noin 300 eurossa (10 oppilaalle), niin siitä voi vetää johtopäätöksiä oppimateriaalien tuoreudesta. Pystymme hankkimaan fysiikkaan, kemiaan ja matematiikkaan työkirjat, lisäksi sain uskonnon digiaineiston lisenssin. Eipä erityisopetuksessa aivan joka työkirjaa voisi käyttääkään, useimmat ovat liian moniselkoisia. Mielellään sitä kuitenkin hankkisi laadukkaita digimateriaaleja ja oppimisympäristöjä, jos vain määrärahoja olisi. Monet oppikirjat ovat todella vanhoja.

Eli tänäkin lukuvuonna saan käyttää luovuutta ja pärrätä illat netissä aineiston metsästyksessä. Onneksi sieltä löytyy paljon materiaalia, josta voi muokata sopivaa. Vaatii perslihaksia saa silmät väsyneenä katsomaan kieroon, mutta oppii myös itse paljon. Onneksi on myös hyvä työyhteisö ja mukavat kollegat, niillä eväillä jaksaa pitkälle.

Hyvää kouluvuoden aloitusta niin oppilaille kuin opettajille!

Säde Tahvanainen

ps. Niukkuutta jaetaan myös ammatillisessa koulutuksessa, josta hallitus on leikannut 220 miljoonaa. Opettajia on irtisanottu kohtuuton määrä ja koulutusreformia toimeenpannaan työpaikoilla. Nyt hallitus osoittaa ”armollisuudessaan” peräti 15 miljoonaa lisärahaa reformin toimeenpanoon. Kyllä huolestuttaa opetuksen laadun tulevaisuus.

27. elo, 2018