ISOMYYRIN OLEMASSAOLO MYYRMÄESSÄ AUKI

7. heinä, 2020

IHMISET HALUAVAT LAHOPUITA METSIIN

Vantaan kaupunki on verkkokyselyllä selvittänyt kaupunkilaisten suhtautumista lähi- ja virkistysmetsiin jätettävästä lahopuusta. Kyselyyn vastasi vain 510 henkilöä. Heistä noin 70 prosenttia kertoi liikkuvansa kaupungin metsissä päivittäin tai useita kertoja viikossa.

Kyselyssä tiedusteltiin, miten tärkeäksi vastaajat kokivat sen, että lahopuuta jätetään metsiin lisäämään luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi kysyttiin tarkemmin, miten vastaajat suhtautuvat lahopuuhun eri paikoissa: suojelualueilla, lähimetsissä ja ulkoilureittien varrella. Myös näkemyksiä erityyppisistä lahopuista tiedusteltiin.

Noin 90 prosenttia vastaajista koki tärkeäksi tai melko tärkeäksi, että metsiin jätetään lahopuuta monimuotoisuutta lisäämään. Yli 60 prosenttia vastaajista toivoi lahopuun lisäämistä metsäalueilla. Runsaan lahopuumäärän koettiin kuitenkin myös vaikeuttavan liikkumista, suunnistusta ja marjastusta. Lahopuun määrän vähentämistä metsäalueilla toivoi lähes joka kymmenes vastaajista.

Ulkoilureittien varrella olevan lahopuun lisäämistä kannatti hieman alle puolet ja vähentämistä noin 14 prosenttia vastaajista.

Noin 70 prosenttia vastaajista piti sekä kokonaisena luontoon jätettyä puuta että karsittuja rungonosia metsämaisemaan sopivina. Kokonaisena jätettyä lahopuuta pidettiin luonnollisempana maiseman ja luonnon kannalta, mutta karsittu runko nähtiin käytännöllisempänä alueen käyttäjien kannalta.

Kaupungin metsänhoidon parissa työskenteleville kyselyn tuloksista on apua metsänhoidon toteutuksessa, kun mietitään, miten paljon puuta jätetään metsiin lahopuuksi ja missä muodossa. Tulokset antavat tukea mm. yksittäisten tuulen kaatamien tai huonokuntoisena kaadettavien puiden jättämiselle metsään nykyistä käytäntöä enemmän. Lisää tietoja voi kysyä: Kaupunginmetsänhoitaja Sanna Ervasti, 050 302 6421, sanna.ervasti@vantaa.fi.

7. heinä, 2020

VANTAALLE 6,4 MILJOONAA SOTE-VALMISTELUUN

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Vantaa-Kerava-alueen sote-uudistuksen valmisteluun yhteensä 6,4 miljoonan euron suuruisen valtionavustuksen. Summasta 2 680 000 myönnettiin tulevaisuuden sote-keskus-hankkeeseen ja 3 676 800 euroa sote-rakenneuudistukseen.

Vantaa on vetovastuussa Vantaa-Keravan alueellisesta valmistelusta, ja työ käynnistetään pikaisella aikataululla. Tärkeimpänä päämääränä on asukkaille suunnattujen palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden, vaikuttavuuden ja laadun parantaminen.

”Saamme merkittävää etua niin yhteistyöstä Keravan kanssa kuin Vantaan muiden toimialojen kanssa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja vapaa-ajan palveluiden kanssa toteutettava yhteistyö tuottaa uudenlaisia ja parempia palveluita tukemaan asukkaidemme hyvinvointia”, valottaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.

Tällä hetkellä käynnissä ovat jo hanketoimiston perustaminen, hankepäällikön rekrytointi ja asiantuntijapalveluiden hankintojen kilpailuttaminen.

”Samanaikaisesti valmistelemme vastuullista lausuntoa hallituksen sote- ja maakuntalakiluonnoksista”, Aronkytö kertoo.

Vantaan kaupungin lausunto hyväksytään valtuustossa syyskuussa.

Tulevaisuuden sote-keskus -hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun ja rakenneuudistus vuoden 2021 loppuun asti. (Vantaan kaupungin tiedote 1.7.20)

24. helmi, 2020

PUHEENI VALTUUSTOSSA: IKÄYSTÄVÄLLINEN VANTAA

Kaupunginvaltuusto käsitteli 24. helmikuuta 2020 kaupungin lausuntoa Uusimaa-PKS-Helsinki sote erillisselvitykseen.

Lausunnossa oli mielestäni puutteita. Käytin siitä puheenvuoron.

Puheenvuoroni ensin ja sen jälkeen käsittelyssä ollut lausunto.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Lausuntoesitys sote-erillisselvityksen loppuraportista vastaa vantaalaisten etuja ja tarpeita. Kiinnitän huomiota kuitenkin kahteen asiaan:

Lausunnossa todetaan, että rahoitusjärjestelmä on tarkoitus uudistaa tarvevalikoituihin kriteereihin perustuvaksi. ”On tärkeää, että kriteereissä huomioidaan reaaliaikaisesti väestömuutokset, jotta voimakas väestönkasvun tuottama palvelutarpeen kasvu tulee otetuksi huomioon rahoituksessa.” Edelleen lausunnossa todetaan, että väestönkasvu tulevan kymmenen vuoden aikana on noin 40 000, ”joista noin 80 prosenttia on vieraskielisiä”.

Huomautin, että vieraskielisten näin suuri osuus edellyttää huomattavaa lisäpanostusta palveluihin.

Mielestäni tässä yhteydessä on syytä kiinnittää erityistä huomiota myös vanhusväestön kasvuun ja sen rakenteeseen. Paitsi, että vanhusten määrä kasvaa vielä kaksi vuosikymmentä, niin vanhusten keski-ikä tulee koko ajan nousemaan. Se lisää palvelujen tarvetta.

Toinen palvelujen tarpeen lisääjä on muistisairauksien lisääntyminen. Suomessa on tällä hetkellä 200 000 muistisairasta ja ennusteiden mukaan muistisairaiden määrä kasvaa rajusti vuoteen 2050 mennessä. Nykyisillä palvelurakenteilla ja palvelumenetelmillä tällaista muistisairaiden määrää ei voida mitenkään palvella.

Tässä tilanteessa ympäristön, rakennusten ja asuntojen suunnitteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kansainvälisesti mm. Australiassa, Hollannissa ja Britanniassa on saatu hyviä kokemuksia siitä, että muistisairaiden itsenäistä asumista voidaan ympäristösuunnittelulla pitkittää merkittävästi. Maailman terveysjärjestö WHO on vienyt ikä- ja muistiystävällisyyden suunnittelua tuloksellisesti eteenpäin. Suomessa muistiystävällinen ympäristö on toteutettu Lapinjärvellä, myös Keravan keskusta on suunniteltu ikääntyneiden näkökulmasta. Ympäristö- ja asuntopolitiikka tekeekin tässä yhteydessä paluuta osaksi sosiaali- ja terveyspolitiikkaa.

Sotessa ei ole so´ta

Toiseksi. Lausunnossa, kuten raportissakaan, ei ole mitään erillistoteamuksia sosiaalipalveluista. Kun lausunnossa todetaan, että ”kasvu tuo mukanaan kovaa painetta kaupungin investointitasoon”, sillä tarkoitettaneen rakennuksia. Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon aito integraatio tulee nielemään valtavasti kustannuksia, jotka on luettava investointikustannuksiksi, mikäli integraatio aiotaan toteuttaa onnistuneesti. Ei riitä, että sosiaalinen ja terveydellinen sijoitettaan samaan rakennukseen. Nuo toiminnot tulee niveltää keskenään ihmisen toimintakykyä ylläpitäviksi ja kohottaviksi toimenpiteiksi

Niiden toiminnot tulee niveltää yhdeksi kokonaisuudeksi siten, että esimerkiksi hoivaketju voi alkaa sekä sosiaalitoimen ja sosiaalityön että terveystoimen ja sairaanhoitajan aloitteesta. Tämä ei todentotta ole helppoa jo syystä, että kumpikaan osapuoli ei ole sisäistänyt kunnolla toimintakyvyn käsitettä, näin rohkenen väittää. Vanhojen rutiinien poisoppiminen on aina vaikeaa.

 

Esitin esillä olleeseen lausuntoon kolme lausetta. Ne on lisättynä alla vahvennettuna.

Vantaan kaupungin lausunto Uusimaa-PKS-Helsinki sote erillisselvityksen loppuraportista

Uusimaa-PKS-Helsinki sote-erillisratkaisua on valmisteltu tilanteessa, jossa valtakunnallisen soteratkaisun yksityiskohtia ei tiedetä. Erillisratkaisun lainvalmistelu tehdään kuitenkin samanaikaisesti valtakunnallisen sote-uudistuksen lainsäädännön valmistelun kanssa ja käsitellään samaan aikaan eduskunnassa. Loppuraportissa esitetty erillisratkaisu sisältää ehdotuksen Uudenmaan aluejaosta neljään itsehallintoalueeseen ja Helsingin kaupunkiin, jolle annettaisiin samat tehtävät kuin itsehallintoalueille. Ehdotus ei sisällä esimerkiksi esitystä itsehallintoalueiden organisoinnista, rahoituksesta tai suhteesta valtioon ja kuntiin. Siten tässä vaiheessa lausunnossa pystytään ottamaan kantaa ainoastaan Uudellemaalle esitettyyn aluejakoon.

Vantaan lähtökohta uudistukselle on ollut kuntapohjainen malli. Olisi ollut toivottavaa, että Uudenmaan kuntien esittämää kuntapohjaista ratkaisua oltaisiin aidosti ja perusteellisesti selvitetty yhtenä organisoinnin vaihtoehtona. Kuntapohjaisessa ratkaisussa olisi pystytty paremmin varmistamaan ja turvaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden integrointi esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen, kasvatuksen ja oppimisen, kaupunkiympäristön suunnittelun ja rakentamisen, työllisyyden sekä valmiussuunnittelun palveluihin. Kuntapohjaisessa mallissa olisi myös pystytty hyödyntämään jo olemassa olevia paikallisen demokratian päätöksentekorakenteita. Kuntia suurempien itsehallintoalueiden riskinä on, että päätöksenteko etääntyy äänestäjistä entisestään. Nykyisten laskevien äänestysaktiivisuuskehitysten aikana uudet vaalit eivät välttämättä houkuttele äänestäjiä. Vaarana on myös, että pinta-alaltaan suurissa itsehallintoalueissa tai maakunnissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut eivät enää jatkossa ole yhtä laajasti lähipalveluita.

Suurin kysymysmerkki ja merkittävä riskitekijä on talous. Uudistuksen taloudellisia vaikutuksia ei ole selvitetty eikä ole tiedossa, mitä malli tarkoittaa itsehallintoalueiden taloudelle, alueen kuntien taloudelle tai veronmaksajille. Loppuraportissa todetaan, että erillisratkaisun rahoituksellinen perusratkaisu olisi lähtökohdiltaan sama kuin muuallakin maassa. Maakuntien ja itsehallinnollisten alueiden rahoitus perustuu siten pääosin valtion rahoitukseen. Niiden rahoitusjärjestelmä on tarkoitus uudistaa tarvevakioituihin kriteereihin perustuvaksi. On tärkeää, että kriteereissä huomioidaan mahdollisimman reaaliaikaisesti alueiden väliset väestömuutokset, jotta Uudenmaan ja erityisesti pääkaupunkiseudun voimakkaan väestönkasvun tuottama palvelutarpeen kasvu huomioidaan tulevien maakuntien ja itsehallinnollisten alueiden rahoituksessa ajantasaisesti.

Uudenmaan erityispiirteenä on voimakas väestönkasvu, nopea kansainvälistyminen sekä kansallisestikin merkittävä taloudellinen toimeliaisuus, mikä edellyttää, että alueen kunnilla on riittävästi investointikykyä ja elinvoimaa. Kuten loppuraportissa todetaan, on jatkotarkastelussa tärkeää huomioida rahoitusmallin sote-palvelujen järjestämiseen kohdistuvien vaikutusten lisäksi yleisemmät vaikutukset kuntien talouteen ja pitkän aikavälin kestävän kasvun edellytyksiin Uudellamaalla ja koko maassa. On tärkeää, että varmistetaan myös sote-ratkaisun jälkeen jäävän kaupungin toimintakyky ja rahoituksellinen asema.

Vantaa korostaakin ohjausryhmän näkemystä siitä, että rahoitusratkaisun valmistelussa tulee ottaa huomioon ja arvioida mallin vaikutuksia kasvavien kaupunkien ja kuntien elinvoimaan, investointikykyyn ja -tarpeisiin nähden pitkällä aikavälillä. Kasvavien kaupunkien ja kuntien vuosittaiset investoinnit ylittävät usein merkittävästi vuosittaiset poistot, minkä vuoksi kuntien talouden tasapainoa tarkasteltaessa olisi tarkoituksenmukaista tarkastella taloudellisia vaikutuksia myös rahoituslaskelman toiminnan ja investointien rahavirran kautta eikä pelkästään arvioimalla vuosikatteen riittävyyttä poistoihin.

Vantaan kaupungin kasvuvauhti on kova ja Vantaa onkin ollut viimeisenä kahtena vuonna Suomen suhteellisesti nopeimmin kasvanut kaupunki. Asukasluku oli viime vuoden lopussa 233 560. Viimeisen viiden vuoden aikana Vantaalle on muuttanut yli 22 000 uutta asukasta ja ennusteiden mukaan väestönkasvu on tulevan kymmenen vuoden aikana noin 40 000 uutta asukasta, joista noin 80 prosenttia on vieraskielisiä. Kasvu tuo mukanaan kovaa painetta kaupungin investointitasoon. Arvioiden mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana varhaiskasvatuspaikkoja tarvitaan lisää noin 14-16 ison päiväkodin verran ja perusopetuspaikkoja noin 1 140 uudelle oppilaalle eli noin 1,5 suurehkon yhtenäiskoulun verran. Vanhusväestön lisääntyminen ja keski-iän kasvu sekä muistisairauksien yleistyminen edellyttävät huomattavia aineellisia ja aineettomia investointeja. Sosiaalitoimen yleensä ja sosiaalipalvelujen erityisesti nivominen osaksi sosiaali- ja terveystoimen kokonaisuutta edellyttää suurta koulutuksellista ja työnohjauksellista panostusta koko sosiaali- ja terveystoimen henkilökunnalle. Tämä tulee ottaa täysimittaisesti huomioon kustannustekijänä. Suuren kaupungin näkökulmasta onkin erittäin tärkeää, että uudistuksessa tunnustetaan kasvavien kaupunkien rooli ja turvataan kaupunkien edellytykset vastata tällaiseen palvelutarpeen kasvuun.

Uudistuksen toteuttamisen kannalta on olennaista, että erillisratkaisun mallin pohjaksi on otettu Uudenmaan kuntien keväällä 2019 esittämä Uudenmaan jakaminen viiteen alueeseen. Esitetty neljän itsehallinnollisen alueen ja Helsingin kaupungin muodostama Uudenmaan erillisratkaisumalli on alueelle parempi kuin yhden Uudenmaan maakunnan malli. Esitetyllä aluejolla sote-uudistuksen toteuttaminen olisi helpommin hallittavissa ja riskittömämmin toteutettavissa kuin 1,7 miljoonan asukkaan maakunnan rakentaminen.

Esitettynä itsehallintoalueena Vantaan ja Keravan kaupunkien yhdessä muodostama itsehallintoalue on asiallinen ratkaisu. Kaupunkien yhteenlaskettu asukasmäärä on tällä hetkellä noin 270 000 asukasta ja väestöennusteen mukaan vuonna 2035 Vantaan ja Keravan muodostaman itsehallintoalueen asukasmäärä olisi noin 312 300. Vantaa ja Kerava tekevät jo nyt yhteistyötä ja käyttöön on tulossa yhteinen potilastietojärjestelmä Apotti. Myös erinomaiset kulkuyhteydet, kuten molempia kaupunkeja halkova päärata, takaavat sen, että palvelut ovat itsehallintoalueella hyvin saavutettavissa.

Loppuraportissa todetaan pelastustoimen osalta, että ”lähtökohtaisesti pelastustoimialueiden jako noudattaisi kaavailtua itsehallinnollisten alueiden aluejakoa sillä muutoksella, että nykyinen pelastustoimen Keski-Uudenmaan alue jaettaisiin kahtia eli Vantaa-Keravaan ja muuhun Keski-Uusimaahan. Lainsäädännöllä tulee turvata pelastustoimen mahdollisuus tehdä itsehallinnollisten alueiden välistä yhteistyötä ainakin ensihoidon osalta. Itsehallinnollisten alueiden päätöksellä Vantaa-Kerava ja Keski-Uusimaa voisivat näin hoitaa pelastustoimen palvelut yhteistyössä”. Vantaan kaupungin näkökulmasta Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitos on toiminut erinomaisen hyvin. Lainsäädännöllä pitää turvata itsehallintoalueiden yhteistyön mahdollisuus ensihoidon lisäksi myös pelastustoimen osalta. Siten Vantaa-Keravan alue voisi tuottaa myös pelastustoimen palvelut Keski-Uudenmaan alueelle esimerkiksi isäntämaakuntamallilla.

Loppuraportissa esitetty erillisen työryhmän ehdotus Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) asemasta erillisratkaisussa on kannatettava eikä merkittävästi muuta nykytilannetta.

Loppuraportin kielellisten näkökulmien tarkastelussa kiinnitetään erityistä huomiota Vantaan ja Keravan itsehallintoalueen ruotsinkielisiin palveluihin ja ruotsinkielisen henkilöstön rekrytointiin. Näkökulma on tärkeä. Vantaalla ruotsia äidinkielenään puhuvia on noin 5 500 eli noin 2,4 % väestöstä. Esitetyllä itsehallintoalueella prosenttiosuus ei merkittävästi muutu, mutta mahdollistaa sen, että keravalaiset voivat käyttää Vantaan ruotsinkielisiä palveluita. Vantaa pitää myös mahdollisena maakuntien välistä yhteistyötä ruotsinkielisissä palveluissa. Uudenmaan jako viiteen alueeseen on paras vaihtoehto myös kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta.

Lukuisia uudistuksen toteutumisen kannalta keskeisiä asioita on auki ja arvioimatta. Lainsäädäntöä tulee kaikilta osin valmistella tiiviissä yhteistyössä kuntien, kaupunkien ja kuntayhtymien kanssa. Uudistuksen seurauksena noin 200 000 julkisen sektorin työntekijää vaihtaa organisaatiota ja kaikkien kaupunkien ja kuntien toiminta ja taloudellinen asema muuttuvat olennaisesti. Koska kyseessä on poikkeuksellisen suuri, Suomen itsenäisyyden ajan suurin hallintorakenteiden muutos, on valmistelun oltava huolellista ja myös maakuntamallin vaikutukset arvioitava riittävän tarkasti.

17. joulu, 2019

RATIKKAPUHEENI

 

Kaupunginvaltuustossa käsiteltiin 16.12.2019 Vantaan ratikkaa. Tehtiin päätös suunnittelun aloittamisesta äänin 45-22. Ratikan suunnittelun takana olivat demarit, vasemmistoliitto sekä vihreät ja osa kokoomusta. Varsinainen päätös ratikan rakentamisesta tehdään kolmen tai neljän vuoden kuluttua.

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kun tehdään tulevaisuusinvestointeja, pitää nähdä tämän hetken ja yksittäiskysymysten yli.

Kaupungistuminen on vääjäämätöntä. Enemmistö tulevaisuudentutkijoista on sitä mieltä, että kahdeksankymmenen vuoden kuluttua yhdeksänkymmentä prosenttia maailman väestöstä elää kaupungeissa. On selvää, että myös Suomessa väestö keskittyy kaupunkeihin, halusimme me sitä tai ei.

Myös me täällä Vantaalla päätämme, tapahtuuko kaupungistuminen hallitutusti vai hallitsemattomasti. Nyt puheena oleva raitiovaunulinja on mitä parhain keino ohjata kaupunkirakennetta siten, että Vantaa rakentuu hallitusti.

Kiinnitän tässä puheenvuorossani huomiota kahteen asiaan:

Ensinnä: Toivon kovasti, että osana raitiolinjan suunnittelua tehdään tieteellisin metodein laaja sosiaalisten vaikutusten arviointi. Määritelmän mukaan sosiaalisella vaikutuksella tarkoitetaan hankkeen yhteisöjen ja ihmisten hyvinvoinnille, siis vaurauteen ja terveydentilaan koituvaa hyötyä tai haittaa.

Toivon tehtävän nimenomaan laajaa arviointia. Tällä tarkoitan suunnitelmia, miten paljon ja mihin rakennetaan hyvät asumisen puitteet esimerkiksi vanhuksille, lapsille ja lapsiperheille, maahanmuuttajille, yksin eläville aikuisille jne. Entä millaisille ihmisryhmille on mielekästä rakentaa korkeita asuntoja, suuria ja pieniä huoneistoja, entä millaiset ihmisryhmät tarvitsevat omistusasuntoja ja ketkä vuokra-asuntoja.

Koska rakentajayhtiöillä ei ole riittävää yhteiskuntavastuuta toteuttaa esimerkiksi vuokra-asuntoja sosiaalisesta näkökulmasta, vaan ne myyvät vuokra-asunnoiksi tarkoitetut asunnot sijoittajille, jolloin vuokra nousee kohtuuttomaksi, tulee tämä ottaa myös huomioon sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa. Olisiko suunnittelussa tarkoituksenmukaista tehdä yhteistyötä kaupungin oman yhtiön, VAV Asunnot Oy:n kanssa pyrkien mahdollisimman suureen ARA-tuotantoon.

Lisäksi sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa tulee mielestäni kiinnittää huomiota siihen,

-mitkä hyvinvointikeskukset ja hyvinvointipalvelut sijoittuvat raitioradan varteen ja miten,
-että kulttuuripalveluja ripotellaan radan varteen kaupunkilaisten ja kulttuurituottajien tarpeista ja lähtökohdista. Kulttuuri on tärkeä osa ihmisten ja yhteisöjen kokonaishyvinvointia. Olisiko osana kokonaissuunnitelmaa syytä tehdä Vantaan kulttuuripoliittinen ohjelma ja sen osana raitioradan kulttuuripoliittinen suunnitelma?
-vielä: laajaan sosiaalisten vaikutusten arviointiin sisältyy myös konkreettinen suunnitelma pienmyymälöiden ja ns. putiikkien sekä erityisesti monimuotoisten asukastilojen rakentuminen raitioradan varteen rakentuviin asukaskeskittymiin.

Toiseksi: Hanke on syytä toteuttaa taloudellisesti mahdollisimman mielekkäällä tavalla. Tärkeää on, miten toteutetaan hankkeen rahoitus.

Raitiolinjan rakentaminen ei missään tapauksessa saa viivyttää niitä välttämättömiä investointeja, jotka jo nyt on todettu sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä sivistystoimessa ensisijaisesti koulujen rapistumisen osalta.

Kun raitiotiehankkeen kustannukset jaetaan neljällekymmenelle vuodelle ja velan takaisinmaksu toteutetaan niin, että lainaa lyhennetään painotetusti tai jopa kokonaan vasta lainakauden loppupäässä, niin hanke ei vaaranna tärkeitä hyvinvointi-investointeja. Viimeistään hankkeen puolivälissä tulot kasvaneesta asukasmäärästä ja virinneestä yritystoiminnasta peittävät hankkeen kustannukset.

Hyvät valtuutetut. Vantaa on hyvä paikka asua ja elää, myös tulevaisuudessa. Kannatan ratikan suunnittelun aloittamista.

13. joulu, 2017

NELJÄ PUHEENVUOROANI VALTUUSTOSSA: VALINNANVAPAUS ALISTAA NAISIA

Kuva: Vierustoverini Säde Tahvanainen otti meistä selfien. Samaan aikaan valtuustosalin naisjärjestöjen edustajat puhuivat järjestönsä köyhyyden vastaisuudesta.

Valtuuston tärkein asia oli kaupungin strategian hyväksyminen neljälle seuraavalle vuodelle. Kolme ensimmäistä puheenvuoroani liittyi siihen, neljännen pidin kaupungin valinnanvapauslausunnon käsittelyn yhteydessä. Strategiasta oli neuvoteltu ryhmien välillä yhteisymmärrys. Varsinaisia muutosesityksiä ei enää valtuustossa tehty. Käydyn keskustelun merkitys oli siinä, että puheenvuorot heijastuvat strategian toimenpideohjelmiin. Esimerkiksi itse olen Vanhusneuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa Hyvinvointiohjelmatyöryhmän ja Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma -työryhmän jäsen.

Vanhuus ei ole sairaus

Ensimmäisessä puheenvuorossani kritisoin strategiapaperia siitä, että vanhuus nähdään painotetusti hoivan ja huolenpidon näkökulmasta. Aloitin puheenvuoroni lauseella ”vanhuus ei ole sairaus”, vaan ihmisen normaali ikävaihe. 65-vuoden ikä ei laukaise toimintakyvyttömyyttä, vajavuutta ja sairautta. Ihmiset sairastavat ja menettävät toimintakykyään kaikissa elämänvaiheissa.

Edes tilastot eivät vahvista, että vanhuus lisäisi erityisesti terveys- ja sosiaalimenoja. Kimmo Kiljusen kirjaa ´Eläkeläisten taitettu itsetunto´ lähteenäni käyttäen totesin, että lapset viiteentoista ikävuoteen saakka vievät terveysmenoista 8 %. Seuraavat 50 vuotta, eli aikuisväestö kuluttaa niitä 46 % ja ikääntyneet samat 46 %. Nousu terveysmenoissa asukasta kohden alkaa vasta 80 vuoden iästä eteenpäin.

Tilasto on tilasto. Ym. luvuissa on se kummallisuus, että vanhuutta pidetään sairautena ja vanhusten terveysmenoihin sisällytetään laitoshoidon kustannukset, kotihoidon ja omaishoidon kustannukset jne. Sen sijaan lasten päivähoitoa ei lasketa tilastoissa mukaan, kuten ei myöskään lastensuojelua, vammaispalveluja, päihdehuoltoa ja muita vastaavia lapsuuden ja aikuisiän palveluja.

Toin puheessani esille, että ikääntynyt väestö tulee ottaa huomioon kaikilla kaupungin sektoreilla; sivistys- ja kulttuuritoimen palveluissa, liikuntapalveluissa, asemakaavoja suunniteltaessa, luonnonsuojelutoimissa ja muussa ympäristösuunnittelussa jne.

Köyhyys tappaa

Toisessa puheenvuorossani ihmettelin sitä, että kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä painopiste on tupakoinnin ja alkoholinkäytön vähentämisessä. Vastuu hyvinvoinnin edistämisessä langetetaan ja vastuullistetaan jo entuudestaan alistetuille ihmisille itselleen.

Kuitenkin köyhyys ja yksinäisyys tappavat enemmän kuin tupakka, viina ja huonot ruokailutottumukset.

Kauppalehdessä olleeseen OECD:n tilastoon viitaten toin esille eläkeläisköyhyyden ja erityisesti köyhien naisten suuren määrän. Suomessa yli 65 vuotiaista on 13 % köyhiä, mutta yli 75 vuotiaista köyhiä on jo joka viides.

Köyhyys on arkipäivää erityisesti yksinasuvien yli 65 vuotiaiden naisten keskuudessa. Koko maassa heistä peräti 28 % on köyhiä. Luku on suurin koko Euroopassa. Vain yritysten ja kapitalismin esimerkkimaassa Yhdysvalloissa köyhiä yksinasuvia eläkeläisnaisia on enemmän, peräti 41 %.

Kummastelin erityisesti sitä, että tämä ei ole aiheuttanut häpeää feministien ja naisjärjestöjen piirissä. Miten ne voivat puhua tasa-arvossa samaan aikaan, kun ne eivät puutu näin räikeään epäkohtaan?

Tämän sanottuani neljä naisvaltuutettua pyysi puheenvuoron. Ensimmäisenä kokoomuksen Carita Orlando nousi vakuuttamaan, että kokoomusnaiset ovat tehneet paljon naisten köyhyyden vastaista työtä. Tämän jälkeen Kristillisten naisten liiton puheenjohtaja, Tiina Tuomela, joka tunnetusti on köyhyyden vastaisen toiminnan aktiivi, kertoi järjestönsä toimivat naisten köyhyyttä vastaan. Tähän yhtyi keskustanaisten edustaja ja demarinaisten toimintaa esitteli valtuutettu Tarja Eklund. Huvittuneisuutta salissa herätti kokoomuksen Orlandon minulle esittämä kutsu tulla tutustumaan Kokoomuksen naisten toimintaan. Kutsuun yhtyivät toiset naiset. Kiitin saamistani kutsuista.

Itsemääräämisoikeus

Kolmannessa puheenvuorossani valittelin, että strategiassa ei puhuta itsemääräämisoikeudesta kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämistä käsiteltäessä. Erityistä huolta kannoin vammaisten itsemääräämisoikeudesta.

”Täällä salissa ei ole yhtään vammaista, enkä ole huomannut strategiaohjelmaa tehtäessä, että yhtään ainoaa kertaa olisi kuultu vammaisten näkemyksiä.” Tämän sanottuani havaitsin valtuutetuissa hämmennystä. Ilmeisesti esille tuomani näkökulma oli heille aivan outo ja uusi.

Lisäsin, että kaupungin tulee omalla toiminnallaan tukea vammaisten ihmisten omatoimisuutta, voimaantumista. ”Itse asiassa vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeuden toteutuminen on keskeinen mittari kaikkien kaupunkilaisten hyvinvointia arvioitaessa.”

Jätin sanomatta havaintoni, että kaupungin Vammaisneuvosto ei ollut lausunut taloussuunnitelmasta seuraavalle neljälle vuodelle, ensi vuoden talousarviosta ja strategiasta yhtään mitään. Vammaisneuvosto on syyskaudella pitänyt yhden kokouksen. En halunnut julkituoda ihmetystäni. Sitä paitsi mikä minä olen arvioimaan Vantaan vammaisjärjestöjen vaikuttamisen aktiivisuutta. En tunne tilannetta. Voi hyvinkin olla, että vammaisjärjestöjen vaikuttamisen kanavat omiin asioihinsa ovat toimivia.

Tunnustan, että tämän puheenvuoron jälkeen minulla oli surullinen mieli. Teinhän lähes koko työurani vammais- ja potilasjärjestöissä ja olin mukana jo Kansainvälisen Vammaisten vuoden 1981 ohjelmia toteuttamassa. Hetken tuntui, että mikään ei ole parantunut. No – se tunne on sentään väärä.

Naisista suuryritysten alihankkijoita

Aloitin neljännen puheenvuoroni hymyssä suin sanoen: Huomaan, että tämä ilta on kummallinen. Näyttää näet siltä, että olen salissa ainoa, joka on huolestunut naisten asemasta. Salissa hyväntahtoista naurua.

Uumoilin, että Sote ja esillä oleva valinnanvapaus heikentävät erityisesti naistyöntekijöiden asemaa.

Suuri sosiaali- ja terveydenhuollon valtionapu-uudistus VALTAVA vuoden 1983 alusta vapautti sosiaalialan markkinat yrittäjille. Monet sairaanhoitajat ja vastaavan koulutuksen saaneet henkilöt perustivat hoitokoteja mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille ja vanhuksille. Tosiasiallisesti yrityksiä perustaneiden naisten työmarkkinallinen asema heikkeni.

Juuri noihin aikoihin sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien työmarkkinallinen asema oli saatu kuntoon. Vasta tuolloin tunnustettiin, että hoitotyö ei ole vain auttamistyötä, vaan palkkatyötä, josta tulee maksaa säällinen palkka. Niin eikö samaan aikaan osa sairaanhoitajista perustanut yrityksen, jossa heillä ei ollut työaikaa eikä mitään niitä etuja, joita sairaanhoitajien ammattijärjestöt olivat saaneet aikaan.

Sosiaaliyritysten omistajina sairaanhoitajat joutuivat tekemään ylipitkiä päiviä seitsemänä päivänä viikossa ja silti ansio jäi usein aikaisempaa pienemmäksi, ei ollut mahdollisuutta jäädä sairastamaan, ei ollut lomia jne.

Nyt tilanne vain pahenee. Maassamme on tuhansia pieniä naisten perustamia sosiaali- ja terveysalan yrityksiä. Sote ja valinnanvapaus johtaa siihen, että näistä yrityksistä tulee väistämättä suurten terveysyritysten alihankkijoita. Tällöin naiset kilpailevat keskenään, ketkä pääsevät alihankkijan asemaan. Kilpailu tapahtuu laskemalla hintaa eli omaa palkkaa.