4. syys, 2020

KAPINARUNOT TYÖVÄEN ARKISTOON

KAPINARUNOT TYÖVÄEN ARKISTOON

Kuvassa ojennan kapinarunot Työväen Arkiston johtajalle Petri Tanskaselle.

3. syyskuuta julkistettiin Kapinaruno V -kirja Työväenliikkeen kirjastossa järjestetyssä tilaisuudessa. Hetki oli minulle lämmin ja koskettava, oloni levollinen. Olin saanut Työväenkirjaston Ystävät ry:n nimissä ja tuella toteuttaa ideaani kerätä ihmisten tuntoja tästä ajasta runojen muodossa.

Työtäni jatkaa runoilija, opettaja Mia Toivio ja FT, tutkija Riikka Ylitalo. Heidän kanssaan runoja on arvioimassa erinomainen runoilija Sanni Purhonen. Kapinarunojen keräys jatkuu siten entistä vankemmalla pohjalla.

Tilaisuudessa luovutin kerätyt runot Työväen Arkiston johtaja Petri Tanskaselle.

Kiitospuheeni:

Viisi vuotta on kulunut.

Kiitos kaikille. Erityisesti runoilijoille, mutta täällä hallinnon päässä kiitän erityisesti Työväenkirjaston ystävien puheenjohtaja Pentti Arajärveä ja koko hallitusta, Kirsti Lumialaa ja Tuija Siimestä, Teija Norvantoa ja koko kirjaston henkilökuntaa. Oman erityisen kiitokseni osoitan myös Stadin kirjallisuuspäivien suunnitteluryhmän jokaiselle jäsenelle. Aivan erityisen lämmin kiitos kapinarunoraadin jäsenille Marja-Leena Mikkola-Piriselle, Miia Toiviolle ja Riikka Ylitalolle.

Tiedän, että joku luettelostani nyt unohtuu, mutta tiedän myös että he sydämessään tuntevat kiitokseni lämmön.

Viisi kierrosta ja viisi kirjaa ja noin 650 runoa, tasan 170 runoilijaa, joista tasan 100 esiintyi viidessä kapinarunokirjassa. Mielenkiintoisesti sattuivat nuo tasaluvut.

Näistä runoilijoista yhdeksän kymmenestä osallistui ensimmäistä kertaa runokeräykseen ja yhtä suuri osuus esiintyi ensimmäistä kertaa runoilijana yleisön edessä. Näistä koostui minulle valtavan hieno ja tunnepitoinen kokemus, jota en etukäteen voinut ennakoida.

Kapinarunoilu ei ole jäänyt näiden seinien sisälle. Kapinarunoilijoita on kutsuttu tilaisuuksiin Helsingissä ja muissa kaupungeissa. Kotikaupungissani Vantaalla lukiolaisten työpajoissa kirjoitetaan kapinarunoja ja mikäli projekti onnistuu, se siirrettäneen syrjäytyneiden nuorten keinoksi ilmaista itseään. Minut itseni on pyydetty alustamaan useisiin tilaisuuksiin kapinarunoudesta ja kerättyjen runojen sadosta. Pääsinpä esiintymään myös rautatietorille Sipilän hallituksen vastaiseen mielenosoitukseen. Arvostan sitä suuresti. Toivon, että tiiviisti sanomisen idealle löytyy edelleen uusia väyliä.

Saapuneet kapinarunot voidaan jakaa kolmeen osaan:
-henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva kapinointi,
-yleisiin epäkohtiin kohdistuva kapinointi ja
-itseen tai omaan identiteettiin perustuva kapinointi joko omakohtaisesti koettuna tai kyseisen ryhmän näkökulmasta. Lisäksi oli hyviä ja esittämiskelpoisia runoja, joista ei kuitenkaan hyvällä tahdollakaan löytynyt kapinaa. Myös ne päätyvät Työväen Arkistoon.

Mietin tätä kirjoittaessani, että minkä runon minä haluaisin täällä lukea. Päädyin Markku Huhdan runoon, jossa on huumoria, sarkasmia, pettymystä ja kapinaa. Huhta valittiin kapinarunoiltaan vuonna 2016. Hänen runonsa nimi on leija.

Onnelliset ihimiset
lennättää aina leijaa.
Piäni poika narun pääs.
Isä pitää häntää.

Mun leijani osas
vaan purota.
Apulantasäkki
ja kaks lahua rimaa ristis.

Hilian
löyrin komian
kotkan näköösen leijan.

Ostin sen
ja kattelin sitä kauan.
Tuvas.

Orotin tuulta.

Oikialla hetkellä
menin pihalle.
Ja verin leijan
oksasilippurista läpitte.

Olokohon tämä
mun
piäni erävoittoni.
Elämästä.

Nyt julkaistava Kapinaruno V jatkaa edellisten linjaa
-siinä julkaistaan kapinarunoiltaan valitut runot
-sen lisäksi toinen mokoma minun itseni valitsemia runoja. Niiden valinnan perusteena kaikissa runokirjoissa on ollut, että ko. runot eivät mahtuneet ajan puutteen vuoksi kapinarunoillan ohjelmaan
-ne ovat olleet sisällöltään toimittajan eli minun mielestäni mukavan kapinallisia, vaikka ne eivät ole aina saavuttaneet kohtuullista runomuotoa.

Kapinaruno IV:ssa toisena toimittajan oli Riikka Ylitalo. Hänen ansiokas artikkelinsa ”neljä vuotta kapinaa runomuodossa” on näiden runokirjojen hienoa antia. Kapinaruno V:ssa Miia Toivio avaa artikkelillaan ”Katso uusin silmin ja kirjoita” kapinarunon teoreettista puolta. Miian artikkeli kiteyttää hienosti sen, mistä me nyt puhumme. Kapinasta. Ilman kapinamieltä ei ole yhteiskunnallista uudistumista.